
Crosskart SM -kausi 2022 polkaistaan käyntiin tulevana lauantaina, kun sarjan avausosakilpailu, Jussinmäki.net Crosskart SM, ajetaan Lapuan Ala-Talkkari Areenalla. Kesäsarjassa ajetaan yhteensä viisi osakilpailua.
Sarjan käynnistyttyä Lapualta, tämän jälkeen suunnataan kesäkuun puolivälissä Ouluun, jossa ajetaan saman viikonlopun aikana kaksi osakilpailua. Sarjan neljäs kilpailu on vuorossa heinäkuun lopulla Joensuussa, jonka jälkeen kausi huipentuu 13. elokuuta ajettavaan Porin päätösosakilpailuun.
Crosskartien ”kuninkuusluokka” Xtrem tuo viivalle tällä kaudella 11 SM-kuljettajaa. Kenties suurimpana ennakkosuosikkina kauteen starttaa Vuoden Autourheilijaksi valittu, viime kauden Xtrem-luokan SM-hopeamitalisti, Joni-Pekka ”Jonttu” Rajala.
Xtrem Junioreiden SM-mitaleista lähtee taistelemaan niin ikään 11 kuljettajaa. Mukana on muun muassa viime kauden kärkikaksikko Mikael Uitto ja Lauri Halonen. Uitto nappasi Suomen mestaruudet sekä viime kaudella että alkuvuoden talvisarjassa, mutta Halosella on varmasti myös iso nälkä taistella SM-kullasta tällä kaudella.
125cc-luokka keräsi määräaikaan mennessä kymmenen ilmoittautunutta, joiden joukosta löytyy myös koko viime kauden kärkikolmikko: Joona Ojala, Joni Turpeinen sekä Miko Vähälummukka.
Suomen Juniorimestaruussarjan titteliä kantaa 8-13 vuotiaille suunnattu 85cc -luokka. Tämä luokka keräsi myös suurimman osallistujamäärän, kun peräti 18 juniorikuljettajaa lähtee tavoittelemaan menestystä kesän kisoista. Talvisarjassa luokan ykkönen oli Alex Anttila, ja nälkää riittäisi varmasti uusimaan temppu myös kesällä.
Yleisölle jo edelliskaudelta tutut Mini-kuljettajat nähdään radoilla myös alkavalla kaudella. Mini-luokka on harrasteluokka, jossa kaikki palkitaan.
Crosskartin SM-osakilpailujen suorat lähetykset näkyvät viime vuoden tapaan Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla. Lapualta lähetys käynnistyy tulevana lauantaina alkueristä klo 11.
SM-sarjasta toteutetaan livelähetysten lisäksi 45 minuutin pituinen kausikooste kauden päätteksi C More Max -kanavalle! C Moren esityksen jälkeen kooste tulee ilmaisena nähtäväksi Moottoriurheilu.tv:n YouTubessa.
Lähde: Tiedote. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Lue myös:Kova huhu F1:n kuljettajakuvioista – liittyy kahteen maailmanmestariin
Lue myös:Valtteri Bottaksen tallikaveri räväytti – nyt on värikästä touhua!