
Rallin SM1-luokan pistejohdossa kesäkauden toiseen SM-osakilpailuun Pohjanmaa-ralliin starttaava Skoda-kaksikko Juha Salo ja Topi Luhtinen hakevat tulevana viikonloppuna yhtälaista ehjää kokonaisuutta kuin ralli SM-sarjan edellisessä osakilpailussa Riihimäellä.
Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Salo lupaa lähtevänsä reitille samanlaisella tsempillä, joka toi Riihimäellä SM1-luokan ykköstilan.
– Koetetaan jatkaa siitä, mihin Riihimäellä jäätiin. Vaikka mulla on ollut jo pitkään sellainen ”pohjanmaan kirous”, ja en ole saanut siellä pitkään aikaan mitään aikaiseksi, niin yritetään tänä vuonna tehdä poikkeus, Salo toteaa.
Salo ajoi viikonlopulla Punkalaitumen suunnalla rallia valmistavat testit ja kaikki on kunnossa tulevaan.
– Testitie oli hyvin saman tyyppinen kuin mitä Pohjanmaalla voisi kuvitella olla. Auto, renkaat, ihan kaikki tuntui sielläkin hyvältä. Ei tässä ole muuta kuin pistetään menemään vaan. Ajetaan pätkä kerrallaan. Sieltä ne yksitellen tulevat vastaan ja pidetään fokus tekemisessä.
– Toki jossain kohtaa rallia pitää miettiä myös kokonaisuutta ja SM-pisteitä, mutta emme me sitä ainakaan rallin alussa mieti. Yritetään hyökätä heti ensimmäiseltä pätkältä, Salo lupaa.
Pohjanmaa-ralli käynnistyy jo perjantai-iltana, jolloin ohjelmassa on kolme erikoiskoetta.
– Kaikki lasketaan. Ei ole yhtään varaa antaa mitään ilmaiseksi. Pirun kovaa ja rohkeasti pitää painaa menemään, mutta hauskaahan se vain on kun on kovaa kilpailua, Salo muistuttaa.
SM Pohjanmaa-ralli ajetaan tulevana perjantaina ja lauantaina Seinäjoen ja lähikuntien alueella. Kilpailukeskuksena toimii hotelli Sorsanpesä, josta ensimmäinen auto lähtee perjantaina matkaan klo 19:01. Avauspäivän ohjelmassa on kolme erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 24,67 km.
Ralli jatkuu lauantaina klo 9:21 alkaen. Päivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 89,81 km. Rallin maaliin hotelli Sorsanpesään kilpailijoita odotetaan klo 17:20 alkaen.
Lähde: Salo Racingin tiedote
Kuva: Merita Mäkinen