Williamsin Bruno Senna uskoo, että väliin jääneillä perjantaiharjoituksilla on ollutsuora heikentävä vaikutus hänen tuloksiinsa tällä kaudella. Williams on ajattanut testikuljettajaansa Valtteri Bottasta Sennan autolla 12 kertaa perjantain ensimmäisellä harjoitusjaksolla, kun taas Pastor Maldonado on saanut ottaa osaa kaikkiin harjoituksiin.

Senna kertoi ESPN:n verkkosivuilla, ettei hän ollut odottanut vähemmän harjoitusajan tekevän näin suurta vaikutusta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Sitä todella kaipaa ensimmäisiä harjoituksia, jos seuraavien harjoitusjaksojenaikana ilmenee ongelmia tai keli on märkä. Kaikki se voi heikentää koko viikonloppua,ja kun miettii kuinka tiukkaa formula ykkösissä nykyään on, jokainen sekunnin kymmenyskin voi tehdä muutaman pykälän eron sijoitukseen, Senna harmitteli.

– Joskus sitä voi näyttää todella huonolta oltuaan pari kymmenystä tallitoveriaan hitaampi. Sitä voi myös näyttää siltä, että aika-ajot menivät surkeasti, muttei se ole aivan niinkään, sitä vain jäi uupumaan ne pari kymmenystä.

– Rehellisesti sanottuna en koskaan odottanut sen olevan näin hankalaa ilmanensimmäisiä harjoituksia. Sitä ei tajuakaan, kuinka paljon se aiheuttaa hankaluuksia, ennenkuin se osuu omalle kohdalle. Mutta ei minulla ollut paljon valinnan varaakaan, Senna manasi.

– Nykyään minulla on erilainen mielipide kaikkien perjantain ensimmäisten harjoitusten luovuttamisesta jollukulle muulle, sillä jos sen jälkeen on yksikin pieni ongelma, on koko viikonloppu oikeastaan ohi.

Senna kertoo, että asiasta on keskusteltu tiimin kanssa läpi kauden. Hänen mukaansa Williamsillä ymmärretään se, että harjoitusten väliinjääminen on vaikuttanut joinakin viikonloppuina hänen kilpailusuoritukseensa.

Sennan tulevaisuus kuluvan kauden jälkeen on vielä hämärän peitossa. Hän kuitenkin toivoo, että hyvät esitykset kauden viimeisissä neljässä kisassa parantaisivat mahdollisuuksia jatkosopimuksen solmimiseen.

– Sueraavissa kisoissa voi tehdä ratkaisevan vaikutuksen ensi vuotta varten.Urheilu on sellaista, mutta etenkin formula ykkösissä viimeiset tulokset ovatratkaisevia. Jos saa ajettua voiton, se säilyy meriittinä ikuisesti, joten ontärkeää jatkaa yrittämistä, Senna totesi.

LUE MYÖS: Haastattelu: 29 vuoden odotus päättyi villeihin voitonjuhliin – ”4 päivää on juhlittu” (Siniviiva.fi)