Kauden viides Rallicrossin SM-sarjan osakilpailu ajetaan tulevanaviikonloppuna Joensuussa. Ilmassa on ratkaisun makua, sillä ainakinToomas Heikkisen nelivetoisten turbo-autojen mestaruus on sinettiävaille valmis. Heikkinen tarvitsee ainoastaan 10 pistettävarmistaakseen ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Käytännössä Heikkisenvähimmäistavoite on saalistaa seitsemäs sija, jotta juhlat voidaanaloittaa kotikaupungissa.

Hopeisesta mitalista vääntävät kättä Atro Määttä ja Harri Arola.Tämäkin taistelu voi selvitä jo Ylämyllyllä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

SRC-luokassa neljällä miehellä on vielä realistinen mahdollisuusmestaruuteen. Jari Kokko johtaa kolmella pisteellä Juha-PekkaMattilaa. Jukka-Pekka Peltokangas ja Esa Mylläri ovat myösiskuetäisyydellä. Kokolla on varaa epäonnistua kerran kaudenpäätöskisoissa, muilla samaa pelivaraa ei ole, tuloksien on oltavahyviä.

Luokan osallistujalistalla on paljon mielenkiintoisia vieraita, mm.asfalttisprintin erikoismies Jussi Kokkonen kokeilee siipiäänrallicrossissa ja jokamiehenluokan kolminkertainen mestari, AnttiHarju, debytoi ARP-Motorsportin BMW:llä. Topi Kannonlahti antaauudelle autolleen tulikasteen Joensuussa. Jalasjärveläisen päätavoiteon testata Bemaria kilpailutilanteessa. Oululaisessa Nikusen tiimissäon kuskinvaihdos, nyt Volvon kuppi-istuimeen hyppää Sami Nikunen.

Paikallisista kuskeista mukana on Ahti Salmela. Farmarimallin BMW:nkeulalla on hieman pienempi moottori kuin suurimmalla osastakilpakumppaneista. Salmela jääkin aina lähdöissä, mutta kisan aikanaoutokumpulainen on raivannut tietään ylöspäin.

Autokrossissa Jarno Kukkola johtaa sarjaa selvästi ja kilpakumppaneitatuskin lohduttaa tieto, että Kukkola on aina viihtynyt erinomaisestiYlämyllyn nopealla radalla. Kukkolan sarjan huonoin tulos on viidestila, joten pakottavaa tarvetta voittoihin ei loppukaudella ole.Päinvastoin, Kukkola voi tarkkailla ja ottaa jopa varman päälle.Osakilpailuvoittoihin tällä kaudella yltäneet Jouni Frimodig,Jussi-Petteri Leppihalme sekä Jukka Lassila kuuluvat luokanmitalitoivoihin. Tulosten mennessä sopivasti ristiin, on kuluva kausiollut autokrossissa ennätysmäisen tasainen. Monen mahdollisuudet ovatsäilyneet elossa Joensuuhun saakka, mutta Ylämyllyllä osa joutuupettymään.

LUE MYÖS: Näkökulma: Stanley Cupin voittaja kiteytti karmean tasoeron – ”Noin 10.000 NHL-ottelua” (LeijonaUutiset.fi)