
Formula ykkösten MM-sarjaa johtava Lando Norris on tehnyt McLarenilla tempun, johon kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen on viimeksi pystynyt.
Norris on sijoittunut kauden kaikissa kolmessa varsinaisessa kisassa vähintään toiseksi. Se on McLaren-kuljettajalta kauden paras aloitus 27 vuoteen.
Häkkinen oli siis viimeisin McLaren-kuljettaja, joka sijoittui vähintään toiseksi kauden kolmessa ensimmäisessä kisassa vuonna 1998.
Häkkinen käynnisti tuon kauden kahdella voitolla ja kakkossijalla.
Häkkinen saavutti silloin ensimmäisen maailmanmestaruutensa, joten olisiko nyt siis Norrisin vuoro?
Norris aloitti kauden voitolla Australiassa ja oli sen jälkeen toinen Kiinassa ja Japanissa.
Norrisilla on koossa 62 MM-pistettä. Hän johtaa sarjaa pisteen erolla Red Bullin Max Verstappeniin ennen tulevana sunnuntaina ajettavaa Bahrainin kisaa.