
Saksan rallin sunnuntain aamupäivässä koettiin hurjaa draamaa kun kolmantena ajanut Toyota-kuski Jari-Matti Latvala joutui keskeyttämään auton hyydyttyä tienvarteen.
Yhtä huonosti kävi myös kakkossijalla ajaneelleHyundain espanjalaiskuski Dani Sordolle, joka rikkoi autonsa siihen malliin, että jäi Grafschaftin 30 kilometrin pituisella pätkällä yli puolitoista minuuttia pohjat ajaneesta Thierry Neuvillesta.
Sebastian Ogier oli etapilla toiseksi nopein ja kolmas oli Esapekka Lappi, joka jäi Hyundai-kuskin hurjasta pohja-ajasta 6,4 sekuntia.
– Se oli todella paha pätkä. Aika paljon oli pölyä ja likaa ensiksi lähteneille autoille, mutta me hoidimme homman, Lappi kertoi ralliradiolle.
-Itkin sitäpaitsi etapilla! Minulla oli erittäin kuivat silmät ja jouduin räpyttelemään muutamaan kertaan, että saisin selvän näkyvyyden. Mutta nyt kaikki on ok, Lappi kertoi.
Viron Ott Tänak oli Grafschaft I -pätkän neljäs ja jatkaa kokonaiskilpailussa tukevassa johdossa ennen Thierry Neuvillea. Esapekka Lappi on nyt kolmas ja jäänyt virolaiskuskille 56,6 sekuntia. Toiseen sijaan on matkaa 12,7 sekuntia.
Sunnuntaina Saksan rallissa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta.
Saksan ralli 16/18
1. Ott TänakToyota2.39.53,4
2. Thierry NeuvilleHyundai+43,9
3. Esapekka LappiToyota+56,6
4. Sebastien OgierFord+1.48,0
5. Teemu SuninenFord+1.57,4
6. Andreas Mikkelsen Hyundai+2.01,8
7. Dani SordoHyundai+2.12,6
8. Craig BreenCitroen+2.40,3
9. Marijan GriebelCitroen+9.31,0
10. Kalle RovanperäSkoda/W2 +11.59,9