
Ralf Schumacher ei ole suinkaan ainoa F1-asiantuntija, jonka mukaan Max Verstappen voi tehdä tämän kauden jälkeen todellisen sensaatiosiirron F1-sarjassa.
Red Bullia näillä näkymin hyvästelevä Verstappen on liitetty ensisijaisesti Aston Martin-talliin, mutta viime päivinä tapetille on noussut yllättäen myös sarjan nykyisen mahtitallin McLarenin nimi.
Schumacher on vihjaillut tästä mahdollisuudesta podcastissaan ja nyt F1-asiantuntija Ewan Gale säestää Total Motorsportilla.
– Ainoa muu talli Astonin lisäksi, johon voin nähdä Verstappenin siirtyvän, on McLaren, Gale toteaa.
– Tiedämme, että Zak Brown (McLarenin toimitusjohtaja) ei todellakaan vastustaisi sopimusta, Gale jatkaa.
Tämän vuoden maailmanmestaruudesta muodostuu alkukauden perusteella kahden McLaren-kuljettajan, eli Lando Norrisin ja Oscar Piastrin välinen kauppa. Loistavan voiton viimeksi Bahrainissa ajanut Piastri hiillostaa sarjaa johtavaa Norrisia enää kolmen pisteen päässä.
– Jos helvetti pääsee irti Norrisin ja Piastrin välienselvittelyssä, niin onko toinen heistä valmis lähtemään? Mahdollisesti, Gale pyörittelee.
Brownin odotetaan pitävän ehdottomasti kiinni Piastrista, jolla on taskussaan tuore sopimus. Mahdollinen lähtijä olisi siis Norris varsinkin siinä tilanteessa, jos hän taipuu mestaruustaistelussa Piastrille.
Galen kanssa Verstappenin tilannetta puntaroinut Brandon Sutton uskoo nelinkertaisen maailmanmestarin vaakakupin kallistuvan kuitenkin Aston Martinin puoleen.
– Verstappenilla on miljardi syytä liittyä Aston Martiniin, Sutton heittää.
Sutton viittaa sillä tähtitieteelliseen tarjoukseen, jonka Aston Martinin nokkamiehen, kanadalaismiljardööri Lawrence Strollin on jo väitetty tehneen Verstappenille.
Stroll olisi tarjonnut Verstappennille 1-1,2 miljardin euroa viiden vuoden sopimuksesta.