
Kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti ottavansa tutkintaan Monzan kohua aiheuttaneiden aika-ajojen ensimmäisen osion. Alfa Romeon Kimi Räikkönen puhisi session aikana kiukusta, mutta kummastelee jälkikäteen, mitä tutkittavaa tilanteessa FIA:lla sittenkään olisi.
Räikkönen raivasi tiensä tällä kaudella toisen kerran aika-ajojen toiseen osioon ja lähtee sunnuntain kisaan 14. ruudusta. Räikkösen ”taistelutoveri”, Renault-tallin Esteban Ocon starttaa kisaan ruudusta 12.
– Hän v**** estelee minua kokoa ajan, tämä idiootti! Olemme nopealla kierroksella, v****!, Räikkönen sähisi tiimiradiossa Oconiin viitaten.
Tunteet tasaantuivat aika-ajojen jälkeen. Aika-ajoista osattiinkin odottaa ruuhkaista sähellystä, kun kaikki kuljettajat pyrkivät kyttäämään imuapua.
– Joskus näin tapahtuu. En tiedä, mitä he haluavat tutkia. me saimme ajaa toisiamme vastaan ja ainoa asia oli, että hän (Ocon) puristi minua ulos. Yritimme käynnistää kierrosta niin lähellä toisiamme ja noin tapahtui, Räikkönen kuittaa tapahtuneen C Morelle.