
Keniassa ajettavan legendaarisen Safari-rallin perjantain ajopäivä käynnistyi murheellisesti kahden Toyota-kuljettajan osalta.
Torstaina ajettujen kahden erikoiskokeen jälkeen kisassa toisena ollut Takamoto Katsuta menetti rengasrikon takia reippaasti yli kaksi minuuttia kisan kolmannella, Camp Moranin 31,40 kilometrin mittaisella erikoiskokeella.
Katsutan tallikaveri Sami Pajari koki vastaavan kohtalon. Pajari joutui pysähtymään pätkälle vaihtamaan renkaan. Pajarille se maksoi reilusti yli kolme minuuttia.
– Meinasin heittää jotain läppää, mutta sanotaan jotain asiaakin. Taas meni tuulilasi jostain irtokivestä, Pajari kertoi suomeksi.
Hyundain Ott Tänak ajoi aamunavauksessa pohja-ajan 2,1 sekunnin erolla tallikaveriinsa Thierry Neuvilleen. Neuvillelle tosin mätkäistiin jo ennen perjantain ensimmäistä erikoiskoetta minuutin aika-sakko huollon venähdettyä pitkäksi.
MM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen johtava Toyotan Elfyn Evans oli perjantain lenkin ensimmäisellä ek:lla kolmanneksi ja tallikaveri Kalle Rovanperä neljänneksi nopein kuljettaja. Evans jäi Tänakista 6,5 ja Rovanperä 16,1 sekuntia.
Tänak johtaa kisa 13,1 sekunnin erolla toisena olevaan Evansiin. Rovanperä on kolmantena jäätyään Tänakista 27,7 sekuntia.
Perjantaina ajetaan vielä seitsemän erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.