
Mercedeksen reservikuljettajalle Valtteri Bottakselle ei ole luvassa ainakaan näillä näkymin kisakuskin töitä nykyisessä tiimissään, jos Kimi Antonelli pitää itsensä ehjänä.
Mercedes hankki Bottaksen riveihinsä testi- ja varakuskiksi myös siksi, että hän olisi valmis tositoimiin, jos 18-vuotias F1-lupaus Antonelli floppaa.
Antonelli on käynnistänyt kauden itse asiassa paremmin, mitä tallipäällikkö Toto Wolff uskalsi odottaa.
Virheitä on mahtunut matkaan, mutta ei mitään suurempia. Antonelli ajoi kauden avauskisassa Australiassa loistavasti neljänneksi.
Hän on jatkanut Kiinassa siitä, mihin Australiassa jäi: seitsemäs sprinttikisassa ja kahdeksas varsinaisen kisan aika-ajoissa. Kelpo suoritus nuorukaiselta.
Antonelli oli tse asiassa pettynyt aika-ajojen kahdeksanteen sijaan.
– Olen hieman pettynyt, että pääsin vain kahdeksanneksi. Oli haaste saada jatkuvasti paras irti renkaista. Kaksi kierrosta Q3:ssa eivät olleet vahvimpiani, Antonelli kommentoi Motorsport-Totalille.
Wolff ja tallin pääinsinööri Andrew Shovlin toppuuttelevat Antonellin puheita.
– Olen erittäin tyytyväinen Kimin kehitykseen, Wolff vakuuttaa.
– Kimin ensimmäinen kierros Q3:ssa poistettiin ratarajojen rikkomisen vuoksi. Toisella ja viimeisellä yrityksellään hän menetti hieman aikaa viimeisellä sektorilla, mutta se oli silti kunnioitettava suoritus, varsinkin kun se oli hänen Formula 1-uransa ensimmäinen Q3, Shovlin puolestaan painottaa.