
Valtteri Bottas saavutti tällä F1-kaudella uransa ensimmäisen voittonsa, mutta edellinen GP Espanjassa päättyi keskeytykseen.
Bottas ei halua sen kummemmin palata enää Barcelonan tapahtumiin. Hän haluaa unohtaa epäonnisen viikonlopun nopeasti.
– Haluan unohtaa sen, se on selvä. Tämä vuosi on ollut minulle ylä- ja alamäkiä toistaiseksi. Hyvä tulos, huono tulos, Bottas sanoi TSN:n mukaan.
Sebastian Vettel johtaa MM-sarjaa ja on karannut suomalaiselta jo 41 pisteen päähän kuljettajien MM-sarjassa. Bottasta tämä ei huoleta.
– Ero Sebastianiin ja Lewikseen on isompi kuin olisin toivonut. Mutta asiat voivat muuttua nopeasti. Se antaa minulle itseluottamusta, että kautta on vielä jäljellä 75 prosenttia. Minusta tuntuu siltä, että parhaat kisani ovat vielä edessä. Olen tehnyt joissakin kisoissa hyvää työtä, mutta sitä pitäisi tehdä joka kisassa johdonmukaisesti, Bottas linjaa.
27-vuotias Bottas on urallaan uudessa tilanteessa. Hän on kärkitiimin autossa ja taistelee maailmanmestaruudesta – tai ainakin hänen pitäisi – taistella.
– En voi edes kuvitella millaista se voi olla muutaman vuoden päästä, kun taistelee vuodesta toiseen tiimikaverin kanssa mestaruudesta. Meillä molemmilla on kuitenkin kunnioitusta toisiamme kohtaan, mikä on hyvä asia. Mutta nautimme yhteistyöstämme ja toivottavasti voimme auttaa toisiamme taistelussa Ferraria vastaan. Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi tiimityötä, joten meidän täytyy puskea toisiamme eteenpäin, Bottas linjasi.
Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville)