
Puolan MM-ralli jää ensi vuoden kilpailukalenterista pois, kertoo Autosport-lehti.
Syynä Puolan pudottamiselle kalenterista ovat yli-innokkaat fanit. FIA varoitti puolalaisia järjestäjiä jo viime vuonna, mutta se ei auttanut, vaan ongelmat jatkuivat myös tänä vuonna.
– Onhan se tietysti sääli, että menetämme Puolan. Siellä on iso markkina-alue ja se on kehittänyt sarjaamme viime vuosina. Turvallisuussyiden takia FIA kuitenkin päätti, ettei siellä kisata enää ensi vuonna, WRC:n promoottori Oliver Ciesla sanoo lehdelle.
Puolan korvaa MM-sarjassa Turkin MM-ralli, joka on tarkoitus ajaa syyskuussa. On myös väläytelty mahdollisuutta, että ensi vuonna rallin MM-sarjassa ajettaisiin 14 kilpailua eli yksi enemmän kuin viime vuosina.