
Rallin SM-sarja jatkuu lauantaina Riihimäki-rallilla. Samalla kilpailu on toiseksi viimeinen ralli, joka lasketaan mukaan lupaavia rallikuljettajia kartoittavan Tulevaisuuden Tähti -kilpailuun. Kisa on perustettu vauhdittaman nuorten lahjakkuuksien tietä kohti kansainvälistä läpimurtoa ja maailman huippua.
Tulevaisuuden Tähti -hankkeen pääpalkintona voittajalle tarjotaan osallistuminen Neste Ralliin, joka ajetaan tuttuun tapaan Jyväskylässä ja Keski-Suomen sorateillä heinäkuun 27.-30. päivä. Tulevaisuuden Tähti pääsee näyttämään taitojaan Suomen MM-rallin sorateillä täydellisellä kilpailupaketilla, sisältäen ralliauton ja huoltokokonaisuuden.
Valintaprosessissa otetaan huomioon Ralli SM -sarjan viisi ensimmäistä osakilpailua, eli osakilpailut, jotka ehditään ajamaan ennen Neste Rallia. Nuoren tulee ajaa luokassa SM3 ja olla iältään syntynyt 1.1.1992 tai sitä myöhemmin.
Nuoret kuljettajat, jotka sijoittuvat SM3-luokan pisteissä viiden parhaan joukkoon, kutsutaan erilliseen valintatilaisuuteen, jossa arvioidaan kuskien fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, sekä PR- ja mediasuhteissa suoriutumista.Yksi Tulevaisuuden Tähti -kandidaateista on viidentenä SM3-luokassa tällä hetkellä oleva Miki Lindblom.
Lindblom mielii luokan kärkitaistoon myös Riihimäellä.
– Riihimäellä pitää olla tarkkana. Monta asiaa pitää osua kohdalleen. Virheisiin ei ole tässä luokassa varaa, jos mielii olla kärkikahinoissa mukana. Ja totta kai me haluamme siellä kärjessä olla myös.
Tulevaisuuden Tähti -kilpailun pistetilanne kolmen osakilpailun jälkeen:
1. Emil Lindholm 77
2. Miika Hokkanen 37
3. Anssi Rytkönen 33
4. Henrik Pietarinen 33
5. Miki Lindblom 28
Kuvassa Miki Lindblom
Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Lähde: Ralli SM tiedote