
Toivakka-rallissa sattui lauantaina kuolemaan johtanut ulosajo, kertoo YLE omiin tietoihinsa nojaten.
Muun muassa Keskisuomalainen uutisoi jo aiemmin launtaina, että ralli on jouduttu keskeyttämään vakavan onnettomuuden seurauksena.
Nyt YLE kertoo, että ulosajossa on menehtynyt kartanlukija.
Toivakka-ralli on harrastemoottoriurheilu Hamun järjestämä ralli. Kyseessä ei ole siis kansallisen kattojärjestön AKK:n järjestämä kilpailu.
Rallissa kilpailivat harrastetasolla rallia ajavat kuljettajat, mutta mukana oli myös esimerkiksi Tunturirallin voittanut superlupaus Tuukka Kauppinen. Kauppisen autokunta ei ollut kuitenkaan osallisena onnettomuudessa.
Poliisi on kertonut, että se tiedottaa tapahtuneesta myöhemmin lisää.