
Hämeenlinnan Lentopallokerho ilmoitti maanantaina jäävänsä pois lentopallon Challenge cupista Pohjois-Makedonian vakavan koronatilanteen myötä.
Hämeenlinnalaiset tekivät päätöksen kuultuaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavaa lääkäriä, infektioylilääkärin Janne Mikkolaa.
– Suosittelen vahvasti, että Hämeenlinnan Lentopallokerho pidättäytyy osallistumasta Challenge cupiin Skopjessa kyseisen alueen vakavan covid-19-epidemiatilanteen vuoksi.
Kerhon piti kohdata avauskierroksella marraskuun puolivälissä OK Vardar Zeni 2019 Skopje alkuperäisen suunnitelman mukaan ensin vieraissa ja perään kotonaan. Muitakin suunnitelmia tehtiin ottelujärjestyksen suhteen, mutta turvallista vaihtoehtoa ei lopulta löydetty.
Jo aiemmin kaikki muutkin suomalaisjoukkueet ovat ilmoittaneet luopuvansa kauden Europeleistä.
Lähde: Tiedote.