Moniotteluiden hallimestaruuksista kilpailee 4.-5.2. Mustasaaren Botniahallissa 82 urheilijaa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sami Itani ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Niina Kelo puolustavat viime vuoden mestaruuksiaan.
Miesten seitsenottelun suosikkeja Itanin ohella ovat neljä mestaruutta vuosina 2004-08 voittanut Tampereen Pyrinnön Lassi Raunio sekä kahtena viime vuonna toiseksi sijoittunut Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari.
Hyviä haastajia on muitakin, mm. paluuta kansalliseen kärkeen tekevä vuoden 2009 Kalevan kisojen kymmenottelun voittaja Lohtajan Veikkojen Tero Ojala ja viimevuotinen 22-vuotiaiden mestari Kenttäurheilijat-58:n Petri Lemmetyinen.
Naisten viisiottelussa on kaksi suurta voittajasuosikkia, joista Salon Vilppaan Miia Kurppa on tänä talvena ehtinyt jo otella 14 pistettä enemmän kuin kahdeksan vuotta vanhemman Niina Kelon viimetalvinen voittotulos.
Vuoden 2010 Kalevan kisojen kakkonen Janakkalan Janan Jutta Heinonen on myös vahva mitaliehdokas. Mukana on yhä myös Mikkelin Kilpa-Veikkojen Katja Kuusela, joka palkittiin hallimestaruuskilpailuiden pronssimitalilla jo 15 vuotta sitten.
Miesten ja naisten mestaruuksien ohella Botniahallissa kamppaillaan myös 22-vuotiaiden nuorten, 19-vuotiaiden junioreiden sekä 17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen hallimestaruuksista.
22-vuotiaiden naisten viisiotteluun osallistuvat Tampereen Pyrinnön Suvi Liimatainen ja Helsingin Kisa-Veikkojen Tiina Säily voisivat hyvin olla mitaliehdokkaita jo naistenkin kilpailussa.
Korkeatasoinen kamppailu tullaan näkemään myös 19-vuotiaiden naisjunioreiden viisiottelussa, mihin osallistuvat mm. Oulun Pyrinnön Henna Palosaari, Tampereen Pyrinnön Elisa Oksanen ja Viipurin Urheilijoiden Hanne Kantanen.