Suomalaiset kestävyysjuoksijat tekivät Kalevan kisojen alusviikolla hyviä tuloksia ulkomailla. Jussi Utriainen voitti etappimaratonin ajalla 2.12.18 ja Laura Markovaara juoksi 10 kilometrillä kauden kotimaisen kärkiajan. Minna-Maria Kangas juoksi kauden toiseksi parhaan ajan 3000 metrin estejuoksussa ja Jonas Hamm kolmanneksi parhaan ajan 1500 metrillä.
Keväällä puolimaratonin Suomen ennätyksen juossut Lahden Ahkeran Jussi Utriainen voitti viisipäiväisen Bornholmin etappijuoksun Tanskassa. Utriaisen aika tasan maratonin pituisessa kilpailussa oli 2.12.18. Utriainen voitti kolme viidestä etapista.
10 kilometrin avausetapin Utriainen juoksi 30.01. Toiseksi sijoittunut Ruotsin David Nilsson hävisi hänelle lopputuloksissa 51 sekuntia. Jussin puoliso Pauliina Utriainen oli naisten kilpailussa seitsemäs ajalla 2.52.29. Maaliin saapui yhteensä 1576 juoksijaa.