Viisi suomalaista heitti Pihtiputaan keihäskarnevaalissa pitkästi yli 80 metriä. Useista hyvistä heittäjistä voittajaksi selviytyi lopulta yllätysmies Ilmajoelta.

Kauden kotimaisen kärkituloksen haltija Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen avasi kilpailun tuloksella 81,72 ja johti kilpailua avauskierroksen jälkeen. Ruuskasen viides heitto kantoi lisäksi 80,23, mutta silti hän sijoittui vasta viidenneksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala heitti kilpailun parhaan sarjan. Avausheitto kantoi 81,31. Toisella heitollaan 81,88 hän siirtyi johtoon. Lisäksi Wirkkala heitti vielä 80,28 ja 81,27, mutta tippui hänkin lopulta neljänneksi.

Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Joensuun Katajan Lassi Etelätalo palasi huippukuntoisena ja paransi kauden parasta tulostaan kymmenen metriä. Kolmas heitto kantoi 80,66 ja viimeinen heitto oli päivän kolmanneksi pisin 82,98.

Hallitseva Suomen mestari Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio avasi kilpailunsa tuloksella 81,27 ja kiskaisi viidennellä yrityksellään loistoheiton 83,63. Sekään ei silti riittänyt kuin toiseen tilaan.

2000-luvun paras suomalaisyleisurheilija Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Tero Pitkämäki ei ollut heittänyt yli 80 metrin heittoa yli vuoteen. Viimeisimmän epäonnistuneen kilpailunsa jälkeen hän päätti jättää harjoittelun sikseen jakeskittyä etsimään kadonnutta virettään lepäämällä.

Pihtiputaalla Pitkämäen otsaa jo vuoden peittäneet vaakasuorat rypyt sulivat ja suomalaisille tuttu hymynvirnistys palasi kasvoille, kun hän kolmannella heittokierroksella onnistui vihdoin ylittämään 80 metriä tuloksella 80,59.

Viidennellä heittokierroksella Pitkämäen huippuunsa harjoitettu lihaksisto vihdoin rentoutui ja teki mitä heittäjä tahtoi. Kuukaudesta toiseen lukkiutuneena ollut jumi laukesi ja keihäs kaartoi voittoheittoon 83,87 metriä.

Sanni Utriainen voitti naisten keihäänheiton

Naisten kilpailua johti pitkään vasta 16-vuotias ruotsalainen Sofi Flink avausheitollaan 53,26, kunnes Nokian Urheilijoiden Sanni Utriainen viidennellä heitollaan tempaisi 55,94.

Viime kesänä 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa hopeamitalilla palkittu Flink heitti teknisesti puhtaasti ja ylsi neljällä kierroksella kuudesta Utriaista pidempään heittoon. Voimatasossa heidän välillään oli selvä ero Utriaisen eduksi.

SUL:n asettaman tulosrajan Helsingin EM-kilpailuiden seitsenotteluun rikkonut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Niina Kelo sijoittui kolmanneksi moniottelijalle mainiolla tuloksella 51,34.

Miesten B-kilpailun voitti 20-vuotias Toni Sirviö Sulkavan Urheilijoista. Jarmo Hirvosen valmentama Sirviö paransi ennätystään 2,55 metriä tulokseen 74,54.

Milja Jylhänniska moukaroi tyttöjen ennätyksen

Kaustisen moukarikarnevaalin päätöspäivänä järjestetyissä leirikilpailuissa heitti Oulun Pyrinnön Milja Jylhänniska kolmikiloista moukaria 63,98, mikä on 17-vuotiaiden tyttöjen paras nykyisellä mallilla heitetty tulos.

17-vuotiaiden tyttöjen moukarin painoa laskettiin täksi kaudeksi neljästä kolmeen kiloon. Ensimmäinen uuden mallin Suomen ennätys vahvistetaan kilpailukauden päätyttyä.

Poikien leirikilpailuissa linkosivat Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes, Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen ja Virtain Urheilijoiden Ville Järvinen omien ikäluokkiensa välinein komeita yli 70 metrin heittoja.

Olli Rannikko voitti seiväshyppääjien sadekilpailun

34. Someron seiväskarnevaalin kohokohdaksi nousi maailmanennätysmies Pentti Nikulan patsaan paljastustilaisuus. Sateen liottamalla hyppypaikalla vain kolme miestä ja neljä naista ylitti aloituskorkeutensa.

Miesten kilpailun voitti Nokian Urheilijoiden 172-senttinen Olli Rannikko hankaliin olosuhteisiin nähden hyvällä tuloksella 515. Rannikko oli paras suomalainen myös viikko sitten Tampereen Eliittikisojen sadekilpailussa.

Naisten kilpailun voittaja tanskalainen Iben Høgh-Pedersen ylitti 395 senttiä parhaan suomalaisen IF Femmanin Erica Hjerpen ylittäessä korkeuden 360.

EM-kilpailuiden tulosrajan ylittäneet suomalaiset eivät sateessa riskeeranneet terveyttään runsas viikko ennen EM-kilpailuita, vaan vetäytyivät kilpailusta.

Elisa Leinonen aitoi olympiastadionille

Elisa Leinonen voitti naisten 100 metrin aitajuoksun Jämsänkosken pika- ja aitajuoksukarnevaalissa. Hänen voittoaikansa 13,34 alittaa Helsingin EM-kilpailuiden A-rajan yhdellä sekunnin sadasosalla.

Kajaanin Kipinän Leinonen aitoi täsmälleen saman ajan jo alkuerässä. Hän saavutti Helsingin A-rajan Jämsänkoskella ensimmäisen kerran parantaen ennätystään 0,11 sekunnilla.

Sää oli Jämsänkoskella sateinen lämpötilan ollessa vain 13 astetta. Alkuerien nopeimman ajan aitonut Porin Yleisurheilun Nooralotta Neziri ja Viipurin Urheilijoiden Annimari Korte sekä Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske eivät juosseet finaalissa.

Helsingin IFK:n Matilda Bogdanoff sijoittui finaalissa Leinosen jälkeen toiseksi ajalla 13,49. Bogdanoff aitoi alkuerissä 13,43. Nooralotta Nezirin aika alkuerissä oli 13,30.

Helsingin Kisa-Veikkojen 17-vuotias Oona Hujanen sijoittui finaalissa kolmanneksi 19-vuotiaiden MM-rajan alittavalla ajalla 14,14. Hujanen paransi Jämsänkoskella ennätystään peräti 0,43 sekuntia. Finaalissa päästin sentään juoksemaan 1,4 sekuntimetrin myötätuuleen, kun taas alkuerissä oli vastatuuli.

Neziri jäi alkueränsä 1,1 sekuntimetrin vastatuulessa ennätyksestään vain kaksi sadasosasekuntia. Turun Urheiluliittoa edustava 19-vuotias Neziri on saavuttanut Helsingin A-rajan tänä ja viime vuonna jo kuusi kertaa.

Korkealaakso voitti miesten pika-aidat

Seinäjoen Seudun Urheilijain Antti Korkealaakso voitti miesten 110 metrin aitajuoksun ajalla 14,23. Rauman Urheilijoiden Pasi Roslund oli liukkaassa ja koleassa kelissä hänen lisäkseen ainoa 15 sekunnin alittaja ajalla 14,61.

Kauden kotimaisen kärkiajan, 14,09, haltija Turun Urheiluliiton Juha Sonck jätti finaalin juoksematta. Helsingin IFK:n Joona-Ville Heinä on alittanut viime vuonna SUL:n asettaman Helsingin ns. B-rajan ajalla 13,89.

Tähti kelasi sadekelin maailmanennätyksen

Leo-Pekka Tähti kelasi Jämsänkoskella vesisateessa 100 metriä huippuaikaan 13,95. Aika on todennäköisesti sadekelin maailmanennätys. Tulos on tämän vuoden toiseksi paras maailmassa. Nopeamman ajan 13,78 on kelannut vain Tähti itse.

Porin Tarmoa edustava Tähti ei ollut kelannut koskaan aikaisemmin Suomessa satasta alle 14 sekunnin. Paralympiavoittaja Tähden nimissä oleva maailmanennätys on 13,76. Kansainvälisissä kilpailuissa hyvin menestynyt Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila hävisi Tähdelle peräti 1,29 sekuntia.

– Tämä oli ehkä jopa kaikkien aikojen paras kelaukseni. Aika oli vesisateessa kelattuna erinomainen, Tähti iloitsi.

Tähti kilpailee seuraavan kerran juhannuksena Hollannissa pidettävissä EM-kilpailuissa.

Hanna-Maari Latvala juoksi 200 metrin ennätyksensä

Naiset juoksivat 100 ja 200 metrillä Jämsänkosken pika- ja aitajuoksukarnevaalissa koleasta säästä huolimatta hyviä aikoja.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala voitti naisten satasen uransa kolmanneksi nopeimmalla ajalla 11,65. Latvala on alittanut tänä kesänä ajalla 11,50 Helsingin EM-kilpailuiden A-rajan.

Kuopion Reippaan Maria Räsänen pinkoi toiseksi ajalla 11,81. Joensuun Katajan Noora Hämäläinen sijoittui kolmanneksi uudella ennätyksellään 11,89. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Minna Laukka alitti tänä kesänä ensimmäistä kertaa 12 sekunnin rajan ajalla 11,97.

Satasen kolminkertainen Suomen mestari Pellon Ponnen Sari Eero juoksi kauden parhaa aikansa 12,03. Juoksijoiden takana puhalsi sopiva 1,6 sekuntimetrin vahvuinen tuuli. Kahden vuoden takainen Kalevan kisojen hopeamitalisti Helsingin IFK:n Jasmin Showlah hylättiin finaalissa vilppilähdön vuoksi.

Hanna-Maari Latvala voitti myös 200 metriä uudella ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 23,81. Hän alitti ensimmäistä kertaa 24 sekuntia ja samalla SUL:n asettaman Helsingin EM-kilpailuiden ns. B-rajan.

Kuortaneen Kunnon 18-vuotias Anna Hämäläinen juoksi toiseksi ajalla 24,16. Hän alitti 19-vuotiaiden MM-rajan, joka on 24,56. Maria Räsänen oli kolmas uudella ennätyksellään 24,46. Hämäläinen juoksi viime vuonna ennätyksekseen 23,76 voittaessaan 200 metrin mestaruuden Kalevan kisoissa.

Eetu Rantala voitti miesten satasen

Nuoret miehet jylläsivät miesten satasella. Oulun Pyrinnön 19-vuotias Eetu Rantala pinkoi nopeimman ajan 10,71. Rantala on juossut tänä kesänä ajan 10,55, joka alittaa 19-vuotiaiden MM-rajan.

Rantalan ikätoverit Tampereen Pyrinnön Markus Koivula ja Lahden Ahkeran Samuli Lehtinen juoksivat toiseksi ja kolmanneksi ajoin 10,82 ja 10,86. Lehtinen juoksi ennätyksensä. Lauantaina Jämsän huikeassa pituushyppykilpailussa neljänneksi sijoittunut Ikaalisten Urheilijoiden Eero Haapala juoksi ajan 10,88.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen 22-vuotias Kasperi Pöntinen voitti yllättäen miesten 200 metriä ajalla 21,75. Hän lohkaisi ennätyksestään hulppeasti 0,37 sekuntia. Tampereen Pyrinnön Olli Rantanen juoksi hänkin uuden ennätyksensä 21,79.

200 metrin hallitseva mestari Vilppulan Veikkojen Santeri Tukia juoksi 22,01. Hän juoksi eri erässä kuin Pöntinen ja Rantanen. Helsingin IFK:ta edustava 19-vuotias Hollannin ja Suomen kaksoiskansalainen Johan Versluis pinkoi 22,37.

Ella Räsänen juoksi kehnossa kelissä kärkiajan

Tampereen Pyrinnön 18-vuotias Ella Räsänen voitti naisten 400 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla 55,41. Helsingin EM-kilpailuihin valittu Räsänen juoksi viime syksynä 17-vuotiaiden Suomen ennätyksen 53,44.

Edellisen kärkiajan haltija Iisalmen Visan Jenni Kivioja sijoittui toiseksi ajalla 55,55. Hän paransi ennätystään 0,14 sekunnilla. Muut hävisivät kärkikaksikolle runsaasti.

Kahden vuoden takainen Kalevan kisojen kakkonen Turun Urheiluliiton Aino Paunonen juoksi kolmanneksi ajalla 57,07. Hallitseva Suomen mestari Helsingin Kisa-Veikkojen Anniina Laitinen jäi neljänneksi ajalla 57,40.

Turun Urheiluliiton Ville Wendelin voitti miesten 400 metriä ajalla 47,95. Hänen lisäkseen vain IK Falkenin Christoffer Envall ja Helsingin IFK:n Gustav Klingstedt rutistivat koleassa illassa alle 50 sekunnin. Wendelin on juossut keväällä kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 47,29.

LUE MYÖS: Haastattelu: SHL-mestari Eetu Koivistoinen hehkuttaa nuorta ”ritiläpäätä” (Siniviiva.fi)