
Suomen Anita Korva nappasi torstaina jo kolmannen MM-pronssinsa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa Lahdessa.
Korva nappasi torstaina kolmannen sijan 15 kilometrin perinteisen yhteislähtökilpailussa, jossa voiton vei Ruotsin Frida Karlsson.
Korvalla on ollut kiireinen viikko, mutta kunto on kestänyt upeasti läpi kisojen. Nainen on voittanut kaikki mitalinsa viiden päivän sisään.
– Olen saanut kohotettua kunnon niin, että pystyn hiihtämään jokaista matkaa, Korva sanoi Suomen hiihtomaajoukkueen haastattelussa.
– Lihaksissa tuntuu todella hyvältä, ei paljon edelliset kisat ole painaneet.
Torstaina kilpailu käytiin jälleen kylmässä säässä, mutta pakkanen ei tunnu suomalaista hetkauttavan.
– Vähän jalkoja paleli puolivälissä, mutta ei pahemmin muuten. Pakkaskeleille on löytynyt todella hyviä suksia.
– Tänään sain hiihtää omaa vauhtia rauhassa, kun ei ollut ruuhkaa yhtään, Korva päätti.
Muista suomalaisista Hanna Ray oli 28:s ja Linnea Halonen 55:s. Josefiina Böök joutui keskeyttämään.