Mikko Ilonen sijoittui golfin European Touriin lukeutuvassa KLM Openissajaetulle sijaluvulle 25:s.

Eroa kisan voittaneeseen Ranskan Romain Watteliin muodostui kahdeksanlyöntiä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ilonen pelasi tuloksellisesti erittäin tasaiset kierrostulokset(69-70-68-70, -7.)

Viimeisellä kierroksella hän nousi 15:n jälkeen yhteistulokseen yhdeksänalle, mutta bogit väylillä16-17 pudottivat sijoitusta.

– Päällimmäisenä tuntemuksena oli mielessä se, että koska tämä kierrosloppuu. Kurkku oli todella kipeä, ei tarvinnut turhia puhella. Harmi, Ilonen sanoo tiedotteessa.

– En ollut missään vaiheessa pelissä sisällä. Kierros tuntui läpikävelyltäja siltä se vamasti myös näytti ulospäin. Nyt on aika ottaa kassistajotain sopivaa rohtoa, Ilonen suunnitteli ennen kotimatkaa.

Hän kuittaa Hollannista 17 370 euroa ja edelleen niukasti 100:nulkopuolellla Race to Dubai -listalla.

Ilosen kohokohta oli torstaina tekemänsä Tourin 1000:s hole in one.Ilonen pelasi kyseisen 14:n reiän yhteensä neljä alle, sillä hän onnistuitekemään sillä myös kaksi birkkua.

Alkavan viikon Portugalin kisan Ilonen jättää väliin, mutta osallistuutämän jälkeen peräkkäisiin Englannin, Skotlannin, Italian ja Espanjanosakilpailuihin.

Mikko Korhonen oli Holllannissa 38:s, Roope Kakko karsiutui.

Lähde: Tiedote.

LUE MYÖS: Näkökulma: Itävallan kehitystarina viemässä yllättäjän puolivälieriin (LeijonaUutiset.fi)