Utah Jazzin Lauri Markkanen vietti viime yön NBA-kierroksella tuplajuhlia.

Jazz katkaisi kahdeksan ottelun mittaisen tappioputkensa 113-99 -voitolla Orlando Magicista ja Markkanen saavutti NBA-urallaan 8 000 pisteen rajapyykin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Markkanen heitti ottelussa 12 pistettä ja kahmi 11 levypalloa. Hän oli joukkueestaan ainoa tupla-tuplaan yltänyt pelaaja.

Ottelussa vajaat 33 minuuttia pelannut Markkanen teki kaikki pisteensä kolmoskaaren takaa, josta hän pisti pallon ilmaan kymmenen kertaa.

Markkanen kunnostautui tällä kertaa pitkälti puolustuspäässä, jossa hän piti Orlando Magicin tähden Paolo Bancheron pimennossa. Banchero joutui tyytymään 9 pisteen saaliiseen surkealla heittoprosentilla.

Ensi kesän varaustilaisuuden kärkivarauksia kyttäävä Jazz jatkaa läntisen konferenssin pohjilla voitettuaan 47 ottelusta vain 11.

Jazz teki ennen Magic-ottelua pelaajakauppoja. Drew Eubanks ja Patty Mills myytiin Los Angeles Clippersiin. Toiseen suuntaan kaupassa lähtivät PJ Tucker ja Mo Bamba, sekä kakkoskierroksen varausvuoro Clippersiltä.

Se oli kuitenkin pelkkää esimakua tulevasta. ESPN:n tietojen mukaan NBA:ssa on jysähtämässä todellinen megakauppa, jossa supertähdet Luka Doncic ja Anthony Davis vaihtavat seuroja.

Doncic on siirtymässä Dallas Mavericksista Los Angeles Lakersiin yhdessä Markieff Morrisin ja Maxi Kleberin kanssa.

Davis ja Max Christie ovat puolestaan siirtymässä kaupassa toiseen suuntaan. Dallas on lisäksi saamassa vuoden 2029 ykköskierroksen varausoikeuden.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jarmo Kekäläinen selvä merkki – jotain järisyttävää Liigassa tekeillä (KiekkoUutiset.fi)