Suomalaista urheilua juhlittiin tiistaina jo perinteeksi muodostuneessa Urheilugaalassa Helsingin Hartwall Arenalla. Yleisöäänestyksessä vuoden 2015 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi valittiin Kaisa Mäkäräisen pronssimitali Kontiolahden MM-kotikisoissa.

Vuoden urheilijaksi urheilutoimittajien äänestyksessä kruunattiin keihäänheittäjä Tero Pitkämäki.Pitkämäki nappasi Pekingin MM-kisoista pronssia, ja se oli hänen uransa seitsemäs arvokisamitali.Hän voitti myös lajinsa Timanttiliigan kokonaiskilpailun viime kaudella. Pitkämäki pokkasi vuoden urheilijan tittelin jo kolmannen kerran.

Vuoden nuoren urheilijan tittelin pokkasi kestävyysjuoksussa viime vuonna huikean läpimurron tehnytAlisa Vainio. Vainio rikkoi Rion olympialaisten tulosrajan uransa ensimmäisellä maratonilla. Esikuvanapuolestaan palkittiin aina positiivisen asenteen omaava pikaluistelija Mika Poutala.

Vuoden valmentajaksi arvostettiin Petteri Piironen. Piironen valmensi kenialaisen Julius Yegonkeihäänheiton maailmanmestariksi viime kesän Pekingin MM-kisoissa.

Vuoden joukkueeksi valittiin SJK, joka voitti jalkapallon Suomen mestaruuden katkaisten samallaHJK:n kuuden vuoden voittoputken. Vuoden urheiluseuraksi puolestaan arvostettiin koripalloseuraHelsingin NMKY.

Urheilu-urasta palkittiin peräti neljä uransa päättänyttä urheilijaa: jääkiekkoilija Saku Koivu,tennispelaaja Jarkko Nieminen, suunnistaja Minna Kauppi ja taistoluistelija Kiira Korpi.Elämänura-palkinnolla muistettiin suomalaisen autourheilun grand old mania Kari O. Sohlbergiä.

Suomen urheilun Hall of Fameen saatiin tänä vuonna neljä uutta jäsentä. He ovat F1-maailmanmestariMika Häkkinen, keihäänheiton maailmanmestari Tiina Lillak, kumparelaskun olympiavoittaja Janne Lahtelasekä ampumahiihdon maailmanmestari Heikki Ikola.

Urheilugaala 2016, palkitut

Vuoden urheilija
Tero Pitkämäki, keihäänheitto

Vuoden valmentaja
Petteri Piironen

Sykähdyttävin urheiluhetki
Kaisa Mäkäräisen MM-pronssi Kontiolahden kotikisojen normaalimatkalla

Urheilutapahtuma
World Gymnaestrada, Helsinki

Esikuva
Mika Poutala, pikaluistelu

Vuoden urheiluseura
Helsingin NMKY, koripallo

Vuoden joukkue
SJK, jalkapallon Suomen mestari 2015

Vuoden nuori urheilija
Alisa Vainio, kestävyysjuoksu

Vuoden läpimurto
Jenna Laukkanen, uinti

Urheilujournalismi
Jarmo Lehtinen, toimittaja/selostaja YLE

Urheilumarkkinointiteko
HJK, jalkapalloseura

Urheiluvaikuttaja
Carl Jungebrand, FIBA:n erotuomarijohtaja

Elämänura -erikoispalkinto
Kari O. Sohlberg, autourheilu

Wärtsilä-palkinto urheilun hyväntekijälle

Wilson Kipketer ja Peace and Sport säätiö

Urheilukulttuuriteko
Final Night -tapahtuma / Team Jarkko Nieminen

Suomen urheilun suurlähettiläs
Jorma Kontio, raviohjastaja

Urheilu-ura -erikoispalkinto
Saku Koivu, jääkiekko
Jarkko Nieminen, tennis
Minna Kauppi, suunnistus
Kiira Korpi, taitoluistelu

Hall of Fame
Heikki Ikola, ampumahiihto
Tiina Lillak, keihäänheitto
Janne Lahtela, kumparelasku
Mika Häkkinen, autourheilu

LUE MYÖS: Haastattelu: SHL-mestari Eetu Koivistoinen hehkuttaa nuorta ”ritiläpäätä” (Siniviiva.fi)