
Mikko Ilonen ja hänen kolmannen kierroksen pelikaverinsa Tiger Woodspelasivat saman tuloksen (70,-2)European Tourin kisassa Emiratesinkentälllä. Ilosen peli oli kierroksen alkuvaiheilla varsin lupaavaa, hänellä olilukuisia birdiepaikkoja muutamasta metristä, mutta yksikään niiistä eiuponnut.
Ensimmäinen puoliskon jälkeen hän oli yhden yli. Perjantaintavoin Ilonen sai tuloksen puolesta henkeä päälle sisääntulossa. Kympillä(par-5) birdie syntyi kahdella putilla. Birdejä ( 10,12,13,17) syntyikahdeksan reiän jaksoon neljä. Päivän toinen bogey tuli birkkujen väliinreiällä 15.
Woods väläytteli osaamistaan, mutta oli kaukana parhaastalyöntivireestään. Parivaljakko pelaa sunnnutaina joko yhdessä taiperättäisissä ryhmissä.
Sijaluku tulee paranemaan perjantaista (44:s) jonkinverran. Kierros onvielä kesken. Rory McIlroy (-11) johtaakierroksensa jälkeen 32:na olevaaIlosta kuudella lyönnillä. Roope Kakko (-7) tavoittele myös kärkipäätä.