
Nuoret yleisurheilijat kilpailevat viikonloppuna 17- ja 16-vuotiaiden Suomen mestaruuksista Savonlinnassa. Toisena kilpailupäivänä lauantaina ikäluokan suurin tähti, heinäkuussa seitsenottelussa 17-vuotiaiden Euroopan mestaruuden voittanut Enni Virjonen otti kaksi SM-titteliä.
Lauantaina hänen mestaruuslajinsa olivat 100 metrin aidat ja kuulantyöntö. Huomenna sunnuntaina hän juoksee 200 metriä, jonka alkuerät ovat jo lauantai-iltana.
Aitajuoksussa Virjonen pisti kaiken peliin ja teki mainion ajan 13,26, vaikka kilpailu käytiin sateen keskellä. Jo aamun alkuerissä hän juoksi rennosti 13,55. Urheilija ei ollut suoritukseensa täysin tyytyväinen.
– Kolahti moneen aitaan, ei ollut ehkä juoksu. Mutta riitti nyt mestaruuteen, joten täytyy olla tyytyväinen, Virjonen kommentoi juoksuaan.
Ainakaan yrityksen puutteesta ei Virjosta voi syyttää, sillä hän näytti laittavan aitaviidakossa kaiken peliin.
– Yritin ehkä vähän liikaakin, ja huolellisuus jäi, mikä olisi tärkeää tässä lajissa, Virjonen kertoi naureskellen.
Virjosen ennätys on 13,12, jonka hän juoksi EM-kisojen ottelussa Slovakian Banska Bystricassa. Tulos on myös N17-sarjan Suomen ennätys. Tässä sarjassa aitakorkeus on 76,2 cm, kun aikuisten aidat ovat 84 cm.
Savonlinnassa aitajuoksujen välissä Virjonen voitti kuulantyönnön tuloksella 14,34. Se kilpailu käytiin osittain rankkasateessa.
– Olosuhteet olivat vaikeat, mutta on hyvä tottua huonoon säähänkin, sillä se voi olla edessä suuremmissakin kisoissa.
Lähde: SUL:n tiedote
Lue myös:Raju pettymys Pariisissa – suomalaisvalmentaja pyysi anteeksi kielenkäyttöään