
Eemil Porvari oli hieman yllättäen Joensuun lauantaisen GP-kilpailun keihäskisan paras suomalainen. Pariisin olympiakisojen kenraalin heittäneet Lassi Etelätalo ja Oliver Helander eivät saaneet heittoaan jengoilleen ja olivat neljäs ja kuudes tuloksin 77,33 ja 76,38.
Helander ei ryhtynyt tarkentamaan, mikä heitossa takkusi, vaan veisteli puolivakavissaan, että koko mies oli hukassa.
– Keli oli todella hyvä, mutta ei siinä paljon muuta hyvää ollut, Helander viittaa omiin heittoihinsa Urheiluliiton tiedotteessa.
– Ei tämä nyt maailman paras viimeistely ollut, mutta kaksi viikkoa on aikaa, Helander jatkaa.
Etelätalo totesi, ettei vaisumpi kenraali ei tuonut paineita Pariisiin valmistautumiselle.
– Ei se mitään stressiä tuonut. Pitää vaan parantaa niitä asioita, jotka eivät tänään toimineet.
Tuttuun tapaansa Etelätalo yritti nousta voittotaistoon viimeisellään, mutta ei onnistunut.
Yritin juosta, mutta jalat olivat väsähtäneet ja muutenkin vähän heikommat tänään, ja se meni plörinäksi, Etelätalo sanoi.
Porvari oli hyvässä vireessä. Hän heitti 80,75 ja 80,64 kantaneet heitot ja oli toinen. Kilpailun voitti Liettuan 81,87 heittänyt Edis Matusevicius.
Joensuussa 80 metriä rikkoi myös kolmanneksi sijoittunut Topias Laine tuloksella 80,02.
– Kaksi yli 80-metristä. Kyllä siihen pitää olla tyytyväinen, vaikka teknisesti heitto ei ollut ihan siellä missä pitäisi, mutta tehoa heitoissa oli hyvin. Siksi ne lensivät niin pitkälle kuin lensivät, Porvari tuumi.
Porvarille Joensuu oli kauden kahdeksas kilpailu. Niistä neljässä hän on rikkonut 80 metriä. Oma ennätys on tällä haavaa 81,52.
– Terveenä kun pystyy heittämään, saa kovia heittoja alle ja pystyy siten kehittymään, Porvari muistutti.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Lue myös:Keihäänheiton EM-mitali Suomeen – heti ensimmäisellä tärähti