Loimaalainen Nilan Bisons ja hallitseva mestari Tampereen Pyrintö ovat kohdanneet tällä kaudella cupin peli mukaan lukien jo viidesti. Nyt iskukykyinen nousijajoukkue kohtaa manselaiskonkarit välierien merkeissä. Jos joukkueiden edelliset keskinäiset ottelut toimivat mittarina, on edessä kiihkeä ja intensiivinen ottelusarja niin kentällä kuin katsomossakin.

Nilan Bisons lähtee lauantaina alkaviin välieriin hyvin levänneenä, sillä sensaatiomaisen runkosarjakauden pelanneet loimaalaiset selvittivät seurahistoriansa ensimmäisessä pudotuspelisarjassa Lappeenrannan NMKY:n laulukuoroon suoraan otteluvoitoin 3-0.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Viidennessä Pyrintö-KTP-ottelussa Pyrintö oli kuskin paikalla alusta loppuun. Vaikka KTP veti kolmannen jakson alun 15-0, Pyrintö oli silloinkin kontrollissa. Pyrintö on kokenut joukkue, ja he tietävät, mitä tällaisissa otteluissa voittaminen vaatii, arvioi Bisons-päävalmentaja Greg Gibson.

Kahden edeltävän kevään aikana Pyrintö on hallinnut kotimaan pääsarjaparketteja mielin määrin. Bisons ei kuitenkaan ole kumarrellut kuvia, vaan voitti joukkueiden neljästä keskinäisestä runkosarjakohtaamisesta kolme. Joukkueet kohtasivat myös tammikuussa Suomen cupin välierässä, jonka Pyrintö voitti suurin numeroin.

– En varsinaisesti laskisi kahta ensimmäistä runkosarjavoittoamme mukaan kuvioihin, sillä Pyrintö pelaa nyt aivan eri koripalloa kuin syksyllä ja talvella. Viimeisin kohtaamisemme puolestaan olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Olemme uusi tulokas liigaympyröissä ja pudotuspeleissä meidän on ansaittava muiden kunnioitus, Gibson jatkaa.

Pyrintö päässyt iskuun keväällä

Vielä tammikuussa monet kotimaisen koripallon ystävät ehtivät ounastella, että Tampereen Pyrinnön mestaruusvuodet olisivat ohi. Pyrintö palasi kuitenkin tutulle tasolleen kevättalvella voittamalla runkosarjan viimeisestä 16 ottelustaan 14 ja päihittämällä kovatasoisissa puolivälierissä mitalikelpoisen KTP:n.

Vaikka KTP-sarja venyi viiteen otteluun, on Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola luottavainen. Hän ei usko, että välierien alkaessa KTP-sarjan rasitteet painavat enää tamperelaisten jaloissa. Päinvastoin.

– KTP-sarja oli parasta mahdollista valmistautumista välieriin. Meillä oli vastassamme loistavilla yksilöillä varustettu, hyvää joukkuepuolustusta esittänyt ryhmä, joka paransi suoritustasoaan peli peliltä. Loimaa pääsee alkaviin välieriin tuoreemmin jaloin, mutta vastaavasti väittäisin, että pelituntuma on meidän puolellamme, Poikola lataa.

Poikola arvioi Pyrinnön ja Bisonsin viittä aiempaa kohtaamista luonteeltaan hyvin erilaisiksi otteluiksi. Välierän sarjalta aiemmat kohtaamiset tarjoavat kuitenkin tärkeää oppia.

– Bisons on joukkue, jota vastaan on kiva pelata. Heillä on selkeä konsepti, jota he toteuttavat hyvin. He puolustavat joukkueena, ja heidän hyökkäyksensä perustuu hyvien yksilöiden onnistumisiin, pilkkoo Poikola.

– Pähkinänkuoressa: Bisons onnistuu silloin, kun he saavat pelattua hyviä heittopaikkoja liigan parhaille kolmen pisteen heittäjille eli Mikko Koivistolle ja Jeb Iveylle tai hyviä 1-1-tilanteita Martin Zenolle. Kun Bisons onnistuu toteuttamaan hyökkäyskaavaansa, he ovat pysäyttämättömiä. Loimaata vastaan on ihan turha sumputtaa korinalustaa ja toivoa ihmettä, koska silloin tulee noutaja.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tämä mies kiinnostaa MM-tuotannossa – huippurekrytointi! (Siniviiva.fi)