Ensi kesänä Suomessa nähdään snookeria maailman huipulta, kun maailmanmestarit Mark Williams ja Stuart Bingham osallistuvat Valkeakoskella järjestettävään kutsuturnaukseen. Heidän lisäkseen mukana nähdään muun muassa Suomen ykkösnimi Robin Hull.

Valkeakoskella järjestetään kesäkuussa ensimmäistä kertaa Waltikka Snooker Cup -kutsukilpailu, jota Williams ja Bingham tulevat tähdittämään. Turnauksessa nähdään suomalaishuipuista Hull ja neljännestä paikasta taistelevat Heikki Niva sekä Patrik Tiihonen.

Maailmanlistalla seitsemäntenä oleva Williams on voittanut maailmanmestaruuden vuosina 2000, 2003 ja 2018. Listan 14. Bingham juhli mestaruutta vuonna 2015.

Kilpailu käydään 9.-11.6.2023, eli juuri ensi vuoden MM-kilpailujen jälkeen.

– Heillä on yllättävän hyvä kuva Suomesta ja Suomen kesästä. Tässä yhdistyy heidän kautensa päättyminen MM-kisoihin ja jonkinlainen rauhalliseen reissuun lähteminen. Tämä on se rauhallinen reissu heille, kilpailun järjestäjä Jussi Tyrkkö kertooValkeakosken Sanomissa.

Valkeakoski on lähinnä tunnettu jalkapallokaupunkina, mutta yhdeksi viikonlopuksi reilun 20 000 hengen kaupunki muuttuu Suomen snookerpyhätöksi. Kisatapahtuman ympäristöön tehdään kisakylä, jossa vierailijat voivat hioa omia taitojaan biljardipöydän ääressä.

– Siellä on tapahtumaa. Vaikka olisi pelin käynyt katsomassa, viihdykettä löytyy päiväksi tai pariksi ihan jokaiselle.

Lähde:Valkeakosken Sanomat

Lue myös: Väitteet Qatarin kisojen laimeasta fanikulttuurista ovat täyttä potaskaa

Lue myös: Qatar USA:n puolella Irania vastaan – tähtilippuja vip-vieraiden arabipäähineissä

LUE MYÖS: Analyysi: Unohtakaa Mikko Rantanen – tässä syy Dallasin lentokeliin (Siniviiva.fi)