
Oulun Pyrinnön Elina Lampela taivutti talven kotimaisen kärkituloksen 430 ja voitti seiväshypyn talvikarnevaalin naisten kilpailun Pajulahti-hallissa Nastolassa.
Lampela teki hyviä yrityksiä omasta halliennätyksestään 440. Ulkoradoilla Lampela on ylittänyt 450.
– Nyt kulki paremmin kuin viikko sitten Kuortaneella. Silloin olin jopa vähän huolissani, mutta nyt hyppääminen tuntui normaalilta. Seipäiden ja etäisyyksien kanssa oli vieläpientä säätöä, mutta niin se on aina kauden ensimmäisissä kilpailuissa, Lampela sanoi.
Lampelan 440:n yritykset nousivat korkealle, mutta ylitys jäi vielä tekemättä.
– Se 440 olisi voinut mennä milloin vaan. Hyppyjen korkeus olisi riittänyt, mutta etäisyyden kanssa oli pientä hapuilua ja juoksu vaihtelee vielä. Se on vähän vaikea yhtälö, Lampela totesi.
Lähde: SUL:n tiedote