Suomen mäkimiehet säväyttivät sunnuntaina Obertsdorfin lentomäessä.

Antti Aalto ja Kasperi Valto ylsivät molemmat maailmancupin pisteille. Viimeksi vastaava tupla onnistui joulukuun alkupuolella Puolan Wislassa.

Aalto oli sunnuntain kisassa 26:s ja Valto 29:s.

Aallolla oli haarukassa kovempikin sija, sillä hän oli avauskierroksen jälkeen 211 metrin mittaisella siivulla 19:s. Toisen kierroksen hyppy kantoi enää 183,5 metriä.

Valto ponnisti 205,5 ja 190 metriä kantaneet hypyt. Hän saavutti niillä kauden ensimmäiset maailmancupin pisteensä.

Niko Kytösaholla ei ollut asiaa toiselle kierrokselle. 192,5 metrin hyppy oikeutti ensimmäisellä kierroksella 34. sijaan.

Slovenian kotkat putsasivat pöydän Obertsdorfissa. Timi Zajcin voitti lauantaina ja Domen Prevc oli ykkönen sunnuntaina.

Suomen trio karsiutui lauantain kisan toiselta kierrokselta.