NFL:n konferenssifinaalit pelattiin viime yönä. Super Bowlista taistelevat tänä vuonna Philadelphia Eagles sekä Kansas City Chiefs.
Eagles sai vastaansa pudotuspelien yllättäjäjoukkue Washington Commandersin. Eagles piti ohjaksia käsissään johtaen ottelua selvästi päätösneljännekselle lähdettäessä.
Commanders sai tärkeän touchdownin päätösneljänneksen alkuun kaventaen eron 11 pisteeseen. Commanders näytti saavan hyvän kirivaihteen päälle, mutta menetys lopetti vierailijoiden pyristelyt.
Eagles käytti menetyksen hyväkseen ja eteni lopulta vakuuttavaan 55-23-voittoon. Toisessa välierässä Chiefs sai vastaansa Buffalo Billsin.
Joukkueet kohtasivat kolmannen kerran konferenssifinaalissa viimeisen viiden vuoden aikana ja joka kerta Chiefs on vetänyt pidemmän korren. Tällä kertaa Chiefsin voittolukemat olivat 32-29.
Buffalo on voittanut joukkueiden neljä edellistä runkosarjan kohtaamista, mutta pudotuspeleissä Patrick Mahomesin johtama Chiefs on ollut liian vahva. Tällä kertaa hallitseva mestari meni 3,5 minuuttia ennen loppua johtoon, mutta Buffalolla oli aikaa tulla ohi.
Bills ei kuitenkaan onnistunut yrityksissään ja lopulta Chiefs pääsi juhlimaan voittoa. Finaalipaikka on sille jo kolmas peräkkäinen.
Tuleva Super Bowl on uusinta vuodelta 2023, jolloin Chiefs voitti Philadelphian viime hetken potkumaalilla 38-35. Chiefs on selvittänyt tiensä Super Bowliin viidesti viimeisen kuuden vuoden aikana ja napannut tähän mennessä neljä voittoa.
Samalla Chiefs on NFL-historian ensimmäinen joukkue, joka on kahden peräkkäisen mestaruuden jälkeen yltänyt kolmannen kerran peräkkäin Super Bowliin.
Philadelphian edellinen Super Bowl on vuodelta 2018. Tuolloin finaalissa kaatui New England Patriots.