
Aitajuoksija Nooralotta Neziri, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja pikajuoksija Lotta Kemppinen ovat tilastojen valossa Suomen joukkueen kärkinimiä Torunin EM-halleissa Puolassa 5.-7. maaliskuuta. Suomen Urheiluliitto (SUL) valitsi kisoihin 13 hengen joukkueen, jonka odotetaan täydentyvän.
– Joukkueen koko on ilahduttavan suuri jo tässä vaiheessa. Odotan, että joitain paikkoja vielä vahvistuu EM-kisojen teknisen delegaatin päätöksellä, joten urheilijoiden määrä voi nousta yli viidentoista, sanoo SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.
– Kutsupaikkoja odotellaan erityisesti Euroopan hallitilastossa jaetulla neljännellä sijalla olevalle korkeushyppääjä Ella Junnilalle ja kolmiloikkaaja Senni Salmiselle, joka on tilastossa kymmenes. Täydennyksistä on luvassa tietoa torstaina.
Toissa vuoden EM-halleissa Skotlannin Glasgow´ssa Suomen joukkue kokosi neljä pistesijaa. Kisoissa neljänneksi 60 metrin aidoissa sijoittunut Reetta Hurske oli tehnyt tulosrajan myös Torunin kisoihin, mutta päätti, ettei osallistu ja keskittyy harjoitteluun.
– EM-hallit on monelle Torunin kisajoukkueen urheilijoista iskunpaikka ja erinomainen mahdollisuus menestyä. Joukkueen kokeneempi kaarti on jo kerännyt kokemusta EM-hallikisojen finaaleista edellisissä kisoissa ja nälkää varmasti riittää parantaa noita sijoituksia, Salonen arvioi.
Neziri on tuoreella 60 metrin aitojen Suomen ennätyksellään 7,91 talven Euroopan hallitilastossa kolmas. Mäkelä on kolmiloikassa tilaston neljäs tuloksella 14,13 ja Kemppinen viides 60 metrin SE-ajalla 7,16. Naisten 60 metrin tilastokärki Dina Asher-Smith tosin ei ole tulossa EM-kisoihin.
Miesten kärkinimi EM-tilaston perusteella on 60 metrin aidat tänä vuonna 7,63 juossut Elmo Lakka. Joukkueessa on myös viime kesänä pituushypyn SE:n 827 ponkaissut Kristian Pulli, joka on valmistautunut EM-kisaan harjoitusleirillä Etelä-Afrikassa.
Puolan EM-halleissa urheillaan tiukkojen koronavarotoimien luomissa puitteissa.
– Koronakupla ja sen vaatimat erityisjärjestelyt sekä tarkat vaatimukset testauksineen tuovat oman vaikutuksensa logistiikkaan ja valmisteluihin, mutta uskon vakaasti, että suomalaiset urheilijat hallitsevat kilpailuun valmistautumisen näissäkin oloissa, Salonen sanoo.
– Hienoa että pandemiatilanteesta huolimatta EM-hallit pystytään järjestämään.
Suomen joukkue yleisurheilun EM-halleissa Puolan Torunissa 5.-7. maaliskuuta 2021:
Miehet, 60 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat 6,66 (kauden paras/ennätys), Samuel Purola Oulun Pyrintö 6,67, Riku Illukka Vantaan Salamat 6,73.
1500 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus 3.44,57.
60 m aj: Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat 7,63, Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat 7,82.
Pituushyppy: Kristian Pulli Viipurin Urheilijat -/783 hallissa ja 827 ulkoradoilla.
Naiset, 60 m: Lotta Kemppinen HIFK-friidrott 7,16, Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat 7,39/7,36.
800 m: Sara Kuivisto Borgå Akilles 2.03,29.
60 m aj: Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat 7,91, Anni Siirtola Helsingin Kisa-Veikot 8,12.
Kolmiloikka: Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy 14,13/14,38.
Joukkueenjohtaja: Tuomo Salonen
Joukkue voi täydentyä vielä torstaina 25.2. Euroopan yleisurheiluliiton kutsujen myötä.
Lähde: SUL:n tiedote