Keihästähti Tero Pitkämäki oli suunnitellut avaavansa kilpakautensa ensi viikolla Timattiliigan avauskilpailussa Dohassa.

Suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet, eikä Pitkämäki avaa kauttansa vielä hetkeen. Pitkämäen manageri Tero Heiska vahvisti asian Ylelle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Kyynärpään putsausleikkauksesta on aika lyhyt aika. Jos hän olisi lähtenyt kilpailemaan, olisi pitänyt keventää kovia treenejä. Tero koki tärkeämmäksi, että pystyy tekemään kovan treenijakson leirin loppuun asti, Heiska sanoi Ylelle.

Pitkämäki oli leikkauksessa maaliskuussa. Hän avaa kautensa todennäköisestä 26. toukokuuta Vantaalla Kultainen Keihäs -kilpailussa. Näin ollen häneltä on jäämässä kauden kolme ensimmäistä Timanttiliigan kilpailua väliin.

Dohan lisäksi Pitkämäeltä on jäämässä väliin Shanghain ja Eugenen kilpailut. Kauden neljäs kilpailu käydään 31. toukokuuta Roomassa, ja siihen suomalaiskonkari ehtisi aikataulujensa puolesta.

Lähde: https://yle.fi/urheilu/3-10179396?origin=rss

LUE MYÖS: Näkökulma: Stanley Cupin voittaja kiteytti karmean tasoeron – ”Noin 10.000 NHL-ottelua” (LeijonaUutiset.fi)