F1-sarja on palaamassa ensi kaudella Las Vegasiin. Lajin suosio Yhdysvalloissa on kasvussa.
F1-sarjaa ajetaan kaudella 2023 ihan Las Vegasin keskustassa. Tämä tuo projektiin oman haasteensa, minkä sarja on nyt ratkaisemassa riihikuivalla.
F1-sarjan omistava Liberty Media kertoi, että sarja on ostamassa Las Vegasin keskustasta 39 hehtaarin kokoista aluetta, missä kisa on tarkoitus tulevina vuosina järjestää.
Kun maa on pysyvästi sarjan omistuksessa, säästyy F1-sarja valtavalta logistiselta ongelmalta. F1-radan ja kaiken siihen liittyvän kokoaminen ja purkaminen miljoonakaupungissa joka kerta uudestaan ja uudestaan olisi valtava operaatio, mutta nyt varikkoalue voidaan jättää paikoilleen ympäri vuoden.
– Ilmoitan, että Liberty Media on tekemässä sopimusta 39 hehtaarin suuruisen alueen ostamisesta, Liberty Median toimitusjohtaja Greg Maffei sanoiRN365:nmukaan.
– Odotan, että kauppahinta on noin 240 miljoonaa dollaria, Maffei sanoi.
Vegasin tuleva GP tulee eroamaan muista F1-kisoista. Isoin muutos on se, että kisa ajetaan jo lauantai-iltana. Yleensä F1-kisat ajetaan aina sunnuntaisin.
Vegasin myötä F1-sarjassa ajetaan ensi kaudella jo kolme kertaa kauden aikana Yhdysvalloissa: Miamissa, Teksasissa sekä Vegasissa.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:F1-asiantuntija varoittelee Ferraria – ”Heidän on pakko korjata se tai…”
Lue myös:F1-mestarilta suorat sanat Lewis Hamiltonista: ”Lopullinen vallanvaihto”