Formula ykkösten ikäpresidentti, heinäkuun lopulla 41 vuotta täyttävä kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso on sitä mieltä, että kuninkuusluokka on edelleenkin liian tylsä, vaikka tilannetta pyrittiinkin tasoittamaan täksi kaudeksi merkittävillä teknisillä sääntöuudistuksilla.

Sääntöuudistuksissa on onnistuttu vain osittain voimasuhteita silmäiltäessä. Kaksi tallia, eli Red Bull ja Ferrari ovat erottuneet selkeästi muista.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Valitettavasti Formula 1 on edelleen hyvinkin ennustettavissa. Kaikki pyörii Red Bullin ja Ferrarin ympärillä. Vain Max Verstappen, Charles Leclerc, Carlos Sainz ja Sergio Perez voivat voittaa. En tiedä mitään muuta tällaista urheilua, Alonso lataa NOS:n haastattelussa.

– Formula 1 on yhä liian tylsää, joskin tämä on Formula 1:n ominaisuus. Aina on tiimejä, jotka ovat muita nopeampia.

Alpine-tallissa kilpailevan Alonson kauden toistaiseksi maukkain kohokohta ajoittui Kanadan GP:hen, jossa hän kuittasi tililleen toisen lähtöruudun Red Bullin Verstappenin rinnalta.

– On hienoa, että saa joskus erottua muista, kuten tein Kanadassa. Sain osoittaa jotain sellaista, jota ihmiset eivät enää minulta odota. Se antaa minulle lisää motivaatiota. Mutta ajamalla podiumille? Minun on vaikea kuvitella sitä. Emme taistele voitoista ja en usko, että tilanne paranee siltä osin nopealla aikataululla. Alpine on jo aloittanut keskittymisen kauteen 2023, Alonso alleviivaa.

Alonson sopimus tulee tiensä päähän tämän kauden jälkeen. Alonso on vakuutellut haluavansa jatkaa formula ykkösissä ainakin vielä kaksi kautta, mutta mahdollisesta ja jopa todennäköisestä jatkosopimuksesta Alpinen kanssa hän pitää suunsa visusti supussa.

Lue myös:McLaren pestasi IndyCar-mestarin – vahva ehdokas F1-sarjaan

Lue myös:”Ruma vaimo” – F1-törkyturpa Nelson Piquetin ura täynnä skandaaleja

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)