McLarenia vuosituhannen vaihteen molemmin puolin edustanut, urallaan 13 F1-osakilpailuvoittoa ajanut David Coulthard puhui Ferrari-kuljettaja Charles Leclercin tilanteesta brittikanava Channel 4:n haastattelussa. Coulthardin mukaan monacolainen on hyvin lähellä murtautumista sarjan todelliseksi tähtikuljettajaksi.
Leclerc on tämän kauden seitsemällä paalupaikallaan osoittanut, ettei kenenkään tarvitse kyseenalaistaa hänen vauhtiaan. Kolmen osakilpailuvoiton vastapainona monacolainen on kuitenkin kohdannut rutkasti epäonnea Ferrarin luotettavuusongelmien ja heikkojen strategiavalintojen kautta.
Leclerc on tehnyt myös itse MM-kamppailun kannalta kalliita virheitä. Näin on tapahtunut Imolassa sekä etenkin Ranskan GP:ssä, jossa hän kolaroi autonsa kärkipaikalta.
Coulthard nosti haastattelussa esiin sen, millä tavoin Leclerc soimasi itseään rajusti julkisuudessa ajovirheen jälkeen. Se ei yllättänyt skottia, joka muistutti saman tapahtuneen jo Azerbaidzhanin kilpailuviikonloppuna kaudella 2019.
- Hän kasvaa edelleen julkisuuden silmässä, suurimman mahdollisen paineen alla F1:ssa, mitä Ferrari edustaa. Se on enemmän kuin pelkkä kilpaileva talli, se edustaa maata ja sillä on maailmanlaajuinen kannattajajoukko, Coulthard sanoi.
Leclerc on jäänyt jo 80 pisteen päähän MM-sarjaa johtavasta Max Verstappenista. Monacolaisen mestaruushaaveet vaikuttavatkin vääjäämättä karkaavan tämän kauden osalta. Coulthard on kuitenkin varma, ettei Leclercin asema sarjan kärkikuljettajien joukossa horju lähitulevaisuudessa. Skotin mukaan se voi sen sijaan vankistua.
- Kun häneltä vain terästetään pois pienet virheet, hänestä tulee todellinen tähti, Coulthard summasi.
Lue myös:
Uskomaton soppa! F1-sarjan kuljettajarumba päätymässä oikeussaleihin
Lue myös:
Nico Rosberg vaatii toimia ensi kauden F1-kalenterin suhteen - "Monacon täytyy pysyä kalenterissa"
Tweet