palkki

Hengityskoneeseen joutunut F1-kuski tavoittelee paluuta jo seuraavaan kilpailuun

21.09.2022 - 13:30:00

uutiskuva

Williamsin Alex Albon toivoo ajavansa jo seuraavassa Singaporen GP:ssä. Albon joutui jättämään edelliskilpailun väliin ollessaan sairaalahoidossa.

Albon joutui käymään leikkauksessa poistamassa umpilisäkkeensä, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Leikkauksen aikana oli ongelmia ja Albon sai äkillisen hengitysvajauksen.

Albon jouduttiin laittamaan hengityskoneeseen ja hänet vietiin tehohoitoon. Seuraavana päivänä hänet kuitenkin siirrettiin normaalille osastolle ja parin päivän päästä hän pääsi kotiin.

Williams-kuski toivoo olevansa ajokunnossa jo kun MM-sarja jatkuu parin viikon päästä Singaporessa.

- Olen alkanut kävellä ja tavoitteena on olla valmiina Singaporessa, joka tulee olemaan vaikeaa. Se on yksi kovimmista kisoista, joten siitä ei tule helppoa. Pidetään tavoitteet korkealla ja katsotaan mitä tapahtuu, Albon totesi sosiaalisessa mediassa.

Nyck de Vries korvasi Albonin Williamsin ratin takana Monzassa ja teki vakuuttavaa jälkeä. Hollantilainen ajoi lähes kylmiltään kisassa yhdeksänneksi. Albon on parhaimmillaan ajanut tällä kaudella kahdesti yhdeksänneksi sen ollen hänen kauden paras sijoituksensa.

De Vries onkin ollut kilpailun jälkeen kuuma nimi F1:n siirtomarkkinoilla.

Lue myös: Tähän on tultu: ”Hullu kisa” voi enää pelastaa Mercedeksen F1-tallin häpeältä

Lue myös: Kimi Räikkösen F1-ennätys on uhattuna - siinä on tosin huima haaste tulikuumallekin kuskille


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva