Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel, 35, päättää F1-uransa tähän kauteen. Varikkohuhuissa on väitetty, että hän ei tekisi sitä omasta tahdostaan.
Sitkeiden huhujen mukaan Vettel savustettiin Aston Martin-tallista Fernando Alonson, 41, tieltä. Alonso siirtyy Alpine-tallista tämän kauden jälkeen kahden vuoden mittaisella sopimuksella Aston Martinille.
Aston Martinin omistajaryppään keulahahmo on kanadalaismiljardööri Lawrence Stroll, jonka on väitetty antaneen käytännössä potkut Vettelille saadakseen Alonson tiimiinsä ja poikansa Lance Strollin rinnalle.
Vettel kiistää sen jyrkästi.
- Tein päätöksen urani loppumisesta itse. Tiimillä ja Strollilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, Vettel vakuuttaa Autosprintille.
- Alonsolla ei ollut hänelläkään mitään tekemistä asian kanssa, vaikka tietenkin raivasinkin tilaa hänelle, Vettel jatkaa.
Vettel jättää kuninkuusluokan pitkälti samasta syystä kuin Kimi Räikkönen teki vajaa vuosi sitten: hän haluaa viettää enemmän laatuaikaa perheensä kanssa.
- Aika näyttää, mitä tulen tekemään. Haluan nähdä, kuinka kauan kestää, ennen kuin kyllästyn. Ehkä itken jo kolme kuukauden kuluttua paluuta takaisin. Tai sitten en ehkä halua enää koskaan kilpailla, jolloin nautin vain ajasta perheeni kanssa, Vettel pyörittelee vastauksensa F1-uran jälkeisiin suunnitelmiin.
Lue myös: Kokenut pomo jättää F1-sarjan - mainitsi sodan ja pandemian syyksi
Lue myös:
Kalle Rovanperällä jälleen ottelupallo – voiko hän mokata kaiken?
Tweet