Max Verstappen juhli toista peräkkäistä maailmanmestaruutta ylivoimaiseen tapaan. Verstappen nousi kauden parhaiten tienaavaksi F1-kuskiksi.
Forbesin arvioiden mukaan Hamilton tienasi palkkarahana tältä kaudelta 55 miljoonaa dollaria, eli noin 53 miljoonaa euroa. Pelkästään peruspalkasta puhuttaessa Hamilton lyö Verstappenin laudalta.
Verstappenin tämän kauden peruspalkka oli Forbesin mukaan 40 miljoonaa dollaria. Osakilpailuvoittojen ja maailmanmestaruuden tuomien bonusten ansiosta Verstappenin kauden kokonaisansiot nousevat 60 miljoonaan dollariin.
Kärkikaksikko on omissa lukemissaan, sillä kolmantena palkkalistalla tuleva Fernando Alonso tienasi päättyneeltä kaudelta 30 miljoonaa dollaria. Verstappenin tallikaveri Sergio Perez on listalla neljäntenä.
Perez jää 10 miljoonan dollarin peruspalkalla kauas tallikaveristaan, mutta 16 miljoonan dollarin bonukset nostavat mukavasti hänen kokonaisansiotaan. Perez sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi ja oli vauhdittamassa Red Bullia merkkimestaruuteen.
MM-sarjassa toiseksi sijoittunut Charles Leclerc tienasi viime kaudelta 23 miljoonaa, josta bonusten osuus oli lähes puolet, eli 11 miljoonaa.
Lue myös: F1-talli saa pakit legendaarisen kuskin pojalta - pätevät perustelut tulevat tässä
Lue myös: Max Verstappen vahvisti ensi kauden numeronsa: ”Mukavin numero kilpa-ajajalle”
Tweet