
Aston Martin-talli ja sen kokenut ässä Fernando Alonso ovat olleet F1-sarjan alkukauden sensaatioita. Alonso on valmis taistelemaan podiumsijoituksista myös Albert Parkin radalla Melbournessa.
Alonso oli Australian GP:n toisen harjoituksen nopein ajalla 1.18,887. Hän kukisti Ferrarin Charles Leclercin 0,445 ja sarjaa hallitsevana mestarina johtavan Red Bull-tallin Max Verstappenin 0,615 sekunnilla.
Verstappen oli kuitenkin perjantain nopein kuljettaja pysäyttämällä kellot ensimmäisessä harjoituksessa aikaan 1.18,790. Alonso jäi siinä treenissä kärjestä 0,527 sekuntia kärjestä ja oli neljäs.
Toisesta treenistä valtaosa jouduttiin ajamaan välikelin renkailla, kun odotettu sade iski Albert Parkin radalle.
– Keskityimme ensimmäisessä harjoituksessa muutamien uusien osien testaamiseen. Toinen harjoitus oli oikeastaan sitten vain 20 minuutin mittainen, Alonso viittaa sateeseen Motorsport-Totalilla.
– Joten töitä on vielä paljon huomiselle, mutta tähän mennessä auto on käyttäytynyt hyvin. Suosin kuitenkin kuivia olosuhteita, Alonso jatkoi.
Alonso ei olisi Alonso, ellei hän olisi huikannut lopuksi tällaisia terveisiä kilpakumppaneilleen:
– Mutta uskon, että olemme valmiita kaikkiin olosuhteisiin.
Alonsolla on Bahrainissa ja Saudi-Arabiassa ajettujen kisojen jälkeen sarjan kolmanteen sijaan oikeuttavat 30 pistettä. Verstappenilla on koossa 44 pistettä, eli yksi tallikaveri Sergio Pereziä enemmän.
Lue myös:Valtteri Bottas nosti vauhtiaan ennen sadetta – Fernando Alonso karautti kärkeen
Lue myös:Valtteri Bottas kaukana kärjestä – erikoinen ongelma keskeytti F1-harjoitukset Australiassa