Sergio Perez on jäänyt pahasti tallikaverinsa Max Verstappenin varjoon tällä kaudella. Perezin asema tallissa alkaakin olla vaikea.
Perez on jäänyt kolmessa edellisessä aika-ajossa Q3:n ulkopuolelle. Samalla hän on jäänyt kolmessa edelliskisassa palkintopallin ulkopuolelle.
Verstappen ehti jo tölväistä tallikaveriaan kommentoimalla Kanadan kisan jälkeen, ettei hän olisi tyytyväinen jos olisi jäänyt kolmessa edelliskisassa Q3:n ulkopuolelle. Nyt Red Bullin Helmut Marko asettaa Perezin aseman tallissa kyseenalaiseksi.Perez ajaa kolmatta kauttaan Red Bullilla ja on täyttänyt ruutunsa tähän asti. Markon mukaan Perez on ollut tallissa jo pidempään kuin alun perin ounasteltiin, joten edessä saattaa olla vaihdos viimeistään kauden jälkeen.
– Hänen ensisijainen tavoitteensa oli pysyä meillä 2-3 vuotta. Se oli enemmän kuin hän oli suunnitellut ja meidän täytyy pitää vaihtoehtomme auki päättäessämme kuka hänet korvaa, Marko totesi itävaltalaiselle ORF:lle.
Mikäli kurssi ei käänny, niin hän saattaa joutua korvatuksi jo kesken kauden. Red Bullin testikuskina toimiva Daniel Ricciardo odottaa jo mahdollisuuttaan palata kilpakuskiksi.
– Daniel Ricciardo hyppää kolmeksi päiväksi rattiin Silverstonen jälkeen Pirellin rengastesteissä. Siellä arvoimme hänen tasonsa ja missä hän todella on, Marko paljasti.
Lue myös: Uusi talli tiedotti hakevansa paikkaa F1:ssä vuonna 2026