Williamsin Logan Sargeant sai kokea F1-arjen kovuuden, kun hänet siirrettiin syrjään Australian GP:stä varaosien puutteen vuoksi. Sargeant myöntää sivuuttamisen ottaneen koville.

Tallikaveri Alex Albon täräytti autonsa seinään Melbournen ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa. Vaikka Albon selvisi tärskystä ilman vammoja, niin auto otti sen verran kovaa osumaa, että kori meni ajokelvottomaksi.

Williams ei tuonut Melbourneen yhtään varakoria mukanaan tarkoittaen, että sillä oli vain yksi ajokuntoinen auto lähettäväksi radalla. Talli päätti, että kolarista huolimatta Albon ajaa viikonloppuna, kun Sargeant joutuu katselemaan kisaa sivusta.

Jenkkikuski myönsi, että päätös otti koville.

– Tämä on vaikein hetki jonka muistan ammattilaisurallani eikä se todellakaan ole helppo. Olen kuitenkin täysin tallin tukena ja yritän auttaa kaikin tavoin, että jotta pystymme maksimoimaan tuloksemme, Sargeant totesi.

Albon on ollut kaksikosta nopeampi tällä kaudella päihittäen tallikaverinsa molemmissa aiemmissa kilpailuissa. Albon ajoi aika-ajoissa Valtteri Bottaksen eteen sijalle 12.

Lue myös: Red Bullin pomolta vahva viittaus Sergio Perezin tulevaisuudesta – ”Hän ei ole enää nuori”

Lue myös: Toto Wolff lyttää Lewis Hamiltonin selittelyt – ”Se ei ole tekosyy”

LUE MYÖS: Toyota-pomo avasi oven: Janni Hussille huippupaikka MM-sarjassa? (RalliF1.fi)