
Red Bullin Max Verstappenin mykistävä paalupaikkaputki sai jatkoa Miamin GP:n varsinaisen kisan aika-ajoissa, kun hän pisti toiseksi sijoittunutta Ferrarin Charles Leclercia 0,141 sekunnilla pataan. Verstappen yllätti kommentillaan aika-ajojen jälkeen.
Verstappen ei ollut lainkaan tyytyväinen nopeimpaan kierrokseensa.
– Joka vuosi sama juttu Miamissa, Verstappen tokaisi turhautuneena.
Verstappen on hallinnut tähän mennessä Miamin tapahtumia näytöstyyliin, vaikka ei olekaan ollut tyytyväinen pakettiinsa. Se kertoo toisaalta kaiken siitä, kuinka ylivoimainen Verstappen itse asiassa on haastajiinsa nähden. He jäävät taakse vähän huonompanakin päivänä.
Verstappen myöntää, että hänellä on todella vaikeaa saada auto ja renkaat haluamaansa iskuun nopealla kierroksella.
– Joo, paransimme ehdottomasti autoa, mutta en tiedä, mikä siinä on – joka vuosi. Minusta on erittäin vaikeaa saada johdonmukainen tunne autoon ja renkaisiin yhden nopean kierroksen aikana Miamissa. Vaikka ykkössektori tuntuu hyvältä ja samoin kolmossektori lopussa, niin on uskomattoman vaikeaa saada ne onnistumaan saman kierroksen aikana, Verstappen ihmettelee.
Kauden kuudes osakilpailu käynnistyy sunnuntaina klo 23 Suomen aikaa.
Lue myös:F1-kuskille vaaditaan kilpailukieltoa – myönsi itsekin tyhmät tekonsa