palkki

F1-asiantuntija uskoo – Valtteri Bottas siirtyy Williamsille

16.05.2024 - 5:00:00

uutiskuva

Valtteri Bottaksen sopimus Sauberin kanssa päättyy tähän kauteen, mutta hänen uransa saattaa jatkua Formula ykkösissä ensi vuonnakin.

F1-toimittaja Nate Sounders kommentoi ESPN-kanavan Unlapped-podcastissa uskovansa Bottaksen siirtyvän ensi kaudeksi Williamsille. Sounders näkee tälle vahvoja perusteita.

- Luulen, että Valtteri Bottas päätyy sinne. Haluaisin nähdä Bottaksen siellä. Ehkä joku nuori kuljettaja olisi parempi vaihtoehto, mutta Williams haluaa nostaa itsensä keskikastin kärkeen ja palata huipulle ehkä viidessä tai kymmenessä vuodessa, Sounders kommentoi.

Williams on saanut rahatilanteensa kuntoon. Tallilla on resursseja parempiin tuloksiin ja Sounders näkee, että Bottas voi auttaa tässä.

- Sellaiseen tarvitaan kaksi kilpailukykyistä kuljettajaa ja Valtterin paluu talliin olisi hieno tarina. Tiedämme, mihin hän pystyi Mercedeksellä. Sauberilla tilanne on vähän heikko, eikä siellä ole hänelle paljoakaan tarjolla, koska hän tietää olevansa matkalla sieltä pois, Sounders toteaa.

Williams vahvisti keskiviikkona, että Alexander Albon jatkaa tallissa ensi kaudellakin. Albonin tallikaveri vaihtuu lähes varmasti, sillä Logan Sargeant ei ole kyennyt parantamaan tasoaan. Bottas olisi Sargeantia vahvempi vaihtoehto.

Lue myös: Asiantuntija arvioi: Max Verstappen lähtee ja korvaaja on jo päätetty


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 

Topi Raitanen loukkaantui

22.05.2024 22:52:45
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset