Kevin Magnussenista tuli ensimmäinen F1-ajaja, joka joutui yhden kisan ajokieltoon rangaistuspistekiintiön täytyttyä 12 kuukauden sisällä.
Magnussenin kohtaloa on kritisoitu, koska kuljettajien rangaistuspisteet ovat useasti epäloogisia. Välillä niitä seuraa rikkeistä, joista vastuu periaatteessa kuuluisi tiimille.
Rangaistuspisteytysjärjestelmä on ollut käytössä nyt 12 vuotta. Sen toimivuutta kyseenalaistetaan.
– Kukaan ei ole saanut ajokieltoa 12 vuoteen, joten voi kyseenalaistaa, ovatko rangaistuspisteet riittävän ankaria. Magnussenin Monzan rangaistuspisteet olivat aika kova tuomio, mutta hänen toiset rangaistuspisteensä olivat kenties liian lieviä, toteaa F1-sarjan ajajayhdistyksen puheenjohtaja George Russell The-Race.com:n mukaan.
Russell korostaa, että Formula ykkösten tulisi loogisuudessaan antaa esimerkkiä juniorisarjojen kuljettajille. Tuomarilinjan tulisi olla selkeä, jotta pienempien luokkien, kuten F2:n tai F3:en kuljettajat ymmärtäisivät, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Kansainvälisen Autoliiton FIA:n kanssa käydäänkin parhaillaan keskustelua rangaistuspisteytyskäytännön kehittämisestä.
Lue myös:Max Verstappen siirtomarkkinoiden kuuma nimi – kolme vaihtoehtoa
































