
F1-sarjan takavuosien mahtitalli Williams tekee määrätietoisesti paluuta kohti huippua. Ferrarilta lähtemään joutuvan Carlos Sainzin pitkällä sopimuksella kiinnittänyt Williams aikoo hämmentää kuninkuusluokan kärkipakkaa huolella viimeistään vuonna 2028.
F1-sarja kokee merkittäviä sääntöuudistuksia kauteen 2026 tultaessa. Williamsin tallipäällikkö James Vowles on myöntänyt suoraan, että he tavallaan uhraavat kauden 2025 vuoteen 2026 panostaessaan.
Oikotietä huipulle ei ole.
– Selkeät tavoitteet ovat tiimin eteenpäin vieminen ja sen varmistaminen, että investoimme oikeille alueille. Ne ovat tärkeimmät kohteet, Vowles painottaa BBC:lle.
– Odotan hyviä tuloksia lähestyessämme vuotta 2028. Menemme jo 2026 selvästi eteenpäin, minulla ei ole epäilystäkään siitä. Mutta todellinen infrastruktuuri alkaa toimia vuosina 2027 ja 2028, Vowles painottaa.
Valtteri Bottas olisi ollut tiettävästi osa Williamsin lähivuosien suunnitelmia, mikäli Sainz olisi päätynyt toiseen ratkaisuun. Williamsilla oli Bottaksen kanssa mediatietojen mukaan jo esisopimus olemassa siltä varalta, että Sainz tekee toisen valinnan.