
Lewis Hamilton jätti Mercedeksen viime kauden jälkeen. Mersu-pomo Toto Wolff näkee Hamiltonin lähdössä myös hyviä asioita.
Mercedes ja Hamilton tekivät jatkosopimuksen vuonna 2023. Talli oli haluton antamaan Hamiltonille suoraan kahden vuoden jatkoa, sillä heillä oli toinen silmä myös Kimi Antonellin suuntaan.
Osapuolet päätyivät 1+1-vuotiseen sopimukseen, joka avasi Hamiltonille mahdollisuuden lähteä kauden jälkeen. Hamilton käytti mahdollisuutensa ja loikkasi Ferrarin matkaan.
Samalla Hamiltonin lähtö avasi portin Antonellille, joka myös pestattiin seitsenkertaisen maailmanmestarin korvaajaksi. Wolffin oli lopulta iloinen Hamiltonin väistyessä 18-vuotiaan Antonellin tieltä.
– En halunnut jäädä hänestä paitsi, kuten meillä kävi aikoinaan Maxin kanssa, kun meillä ei ollut tarjota hänelle autoa, joten palaset loksahtivat kohdilleen, Wolff kertoo Armchair Experts with Dax Shepard -podcastissa.
Wolff kertoo ymmärtävänsä myös Hamiltonin syyt lähteä tavoittelemaan kahdeksatta maailmanmestaruuttaan jonnekin muualle.
– Ymmärrän hänen puolensa, sillä emme menestyneet. Automme eivät olleet tarpeeksi nopeita. Hänellä oli varmasti megatarjous pöydällä ja kaikki F1-kuskit haluavat ajaa Ferrarilla, Wolff totesi.
Wolff myöntää myös helpottuneensa, että Hamilton lähti oma-aloitteisesti tallista.
– Ehdottomasti. En voisi henkilökohtaisella tasolla tehdä sitä päätöstä. Olemme hänelle niin paljon velkaa.
– Enkä halunnut Mercedeksenä tehdä päätöstä irtisanoa kaikkien aikojen suurinta mestaria, Wolff jatkoi.
Lue myös: F1-tulokas potku-uhan alla jo ennen ensimmäistä kisaa – korvaaja katsottu jo valmiiksi
Lue myös: F1-pomo lyttää Lewis Hamiltonin siirron Ferrarille – ”En olisi tehnyt sopimusta”