palkki

Nyt se vasta alkaa! Näin Kalle Rovanperän kaiken kokenut tallikaveri kuvailee äärimmäisen rajua urakkaa

23.06.2022 - 23:03:00

uutiskuva

Rallin kahdeksankertainen maailmanmestari, Esapekka Lapin kanssa Toyotan kolmannessa autossa tällä kaudella vuorotteleva Sebastien Ogier, 38, käynnistyi Kenian osakilpailun väkevästi.

Ogier sivalsi Safari-rallin torstain ainoalla pätkälle, 4,8 kilometrin yleisöerikoiskokeelle pohjat. Sarjaa ylivoimaisesti johtava tallikaveri Kalle Rovanperä oli lähellä kaataa autonsa ja jäi Ogierista 11,6 sekuntia.

Ogier viihtyi mainiosti yleisön edessä, mutta muistutti, että torstain pätkällä ei ollut paljoakaan merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Reitin raaka luonne muuttuu merkittävästi ensimmäisenä varsinaisena ajopäivänä perjantaina, jolloin Safari-rallissa ajetaan kuuden ek:n kattaus.

- On mukavaa ajaa nopein aika, mutta sillä ei ole paljonkaan merkitystä koko rallin kannalta. Meillä on niin vaativa viikonloppu edessä, Ogier tähdentää tiiminsä tiedotteessa.

- Rallin loppuosa näyttää vieläkin haastavammalta kuin viime vuonna. Jotkut erikoiskokeet ovat erittäin vaikeita ja kyse on niistä paikoista selviytymisestä, joten oikean rytmin löytäminen on vaikea tehtävä, Ogier jatkaa.

Perjantain ensimmäinen, 19,17 kilometrin mittainen Loldian erikoiskoe käynnistyy Suomen aikaa klo 8.00. Kauden kuudes osakilpailu päättyy sunnuntaina.

Kuva: TGR

Lue myös: Jari-Matti Latvala varoittaa Kalle Rovanperää tiukasti yhdestä asiasta

Lue myös: Tältä näytti Kalle Rovanperän läheltä piti-tilanne!


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva