Meksikon MM-ralli käynnistyi kahdella reilun kilometrin mittaisella yleisöerikoiskokeella. Kalle Rovanperä aloitti vahvasti ollen 1,7 sekuntia johtavaa Ott Tänakia perässä.

Kärkikuskit eivät vielä joutuneet kärsimään aura-auton roolista lyhyellä pätkällä, vaan kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Tänak pitää johtopaikkaa perässään Rovanperä ja Esapekka Lappi. Rovanperä oli kokonaisuudessaan tyytyväinen alkuun Meksikossa.

– On aina erityistä aloittaa ralli Guanajuatosta. Siellä on aina hullu tunnelma ja paljon faneja. Erikoiskoe ei ole helppo, mutta yritimme saada siinä hyvän ajan ja nauttia, Rovanperä aloittaa päivän ruotimisen Toyota Gazoo Racingin tiedotteessa.

Ennen varsinaista kisaa ajetussa Rovanperä kellotti nopeimman ajan yhdessä Lapin kanssa. Rovanperän mukaan oli tärkeä saada tuntumaa Meksikon liukkaille sorateille.

– Shakedown oli aamulla tärkeä. Paluu irtonaiselle soralle on aina iso haaste, mutta vaikuttaa siltä, että auto on mennyt oikeaan suuntaan ja meillä voi olla hyvä tunne tänä aamuna.

Kisa alkaa todenteolla Suomen aikaa perjantaina, kun illan ja yön aikana ajetaan yhteensä seitsemän erikoiskoetta. Rovanperä lähtee kisaan Tänakin perässä, mutta tiedostaa auraushommia olevan hänelläkin tiedossa.

– Uskon perjantaista tulevan kova, kun edessämme on vain yksi linja. Meillä täytyy olla hyvä päivä, jotta olemme hyvissä asetelmissa viikonloppua ajatellen, Rovanperä totesi.

Meksikon MM-ralli jatkuu perjantaina kello 16.38 Suomen aikaa.

Lähde: Toyota Gazoo Racingin tiedote
Kuva: Toyota Gazoo Racing

Lue myös: Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi aloittivat vahvasti Meksikon MM-rallissa

Lue myös: Lähtöpaikalla valtava merkitys – Kalle Rovanperälle luvassa karu MM-ralli

LUE MYÖS: Näkökulma: Liigan parhaat maalivahdit tulevat ulkomailta (Siniviiva.fi)