
Toyotan Sebastien Ogierin lauantaipäivä Kreikan MM-rallissa päättyi synkissä tunnelmissa. Ensin tuli rengasrikko ja sitten sen päälle vielä iso rangaistus.
Ogier koki rengasrikon päivän viimeisellä erikoiskokeella ja kaiken lisäksi hän toimitti auton myöhässä iltahuoltoon.
Siitä seurasi aikasakko, mikä pudotti ranskalaisen yhdeksänneksi.
– Koko iltapäivä oli tapahtumia täynnä, Ogier selvitti Dirtfishin mukaan.
– Se alkoi itseasiassa samassa paikassa, missä Thierry oli aiemmin saanut osumaa. Minä sain osuman myös siinä samassa kohdassa, Ogier selvitti.
– Mutta auto oli vielä sen jälkeen ihan ajettava ja onnistuimme korjaaman sen, Ogier sanoi.
Viimeisellä pätkällä ranskalaisen päivä meni kuitenkin lopullisesti suraksi. Takarengas otti osumaa ja vääntyi auton alle.
– Parin kilometrin jälkeen koimme ensimmäisen rengasrikon ja välittömästi heti perään rengas otti uudelleen osumaa, joten meillä oli tuplarengasrikko viimeisellä pätkällä, Ogier manasi.
Rallin johtoon kiri lauantain monien vaiheiden jälkeen Kalle Rovanperä, joka voi sunnuntaina lähteä vain varmistelemaan varmalta näyttävää voittoaan.
Lue myös: Sebastien Ogier sai jättimäisen rangaistuksen – Rovanperän asema vain koheni