palkki

Sami Pajarille unelmapesti rallin MM-sarjassa - Jari-Matti Latvala: ”Halusimme nähdä enemmän”

11.09.2024 - 9:07:00

uutiskuva

Sami Pajari saa mahdollisuuden kartuttaa lisäkokemusta Rally1-autosta, kun hän ajaa rallin MM-sarjan korkeimmalla tasolla tulevissa Chilen sekä Keski-Euroopan ralleissa osana Toyota GAZOO Racingin kuljettajatiimiä.

Pajari ja kartanlukija Enni Mälkönen debytoivat WRC-luokassa elokuun alussa Suomen MM-rallissa. Pajari saavutti Jyväskylässä ensimmäisen pohja-ajan Toyotan GR Yaris Rally1 Hybrid -auton ratissa ja vaativan rallin kokonaiskilpailu päättyi lopulta erinomaiseen neljänteen sijaan.

Kuljettajaparin kauden pääasiallinen tähtäin on ollut WRC2-sarjassa, jossa he viime viikonloppuna Kreikan Akropolis-rallissa ottivat kauden kolmannen voittonsa varmalla ajolla äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Palkintopallisijoitus oli kaksikolle kaikkiaan jo kauden kuudes.

Näiden viimeisimpien vaikuttavien suoritusten pohjalta Toyotan tehdastiimi on päättänyt antaa Pajarille mahdollisuuden testata taitojaan edelleen MM-sarjan pääluokassa.

- Suomen MM-rallissa nähdyn upean suorituksen jälkeen halusimme nähdä enemmän, mitä Sami pystyy tekemään Rally1-autolla. Päätavoitteena Suomessa oli hankkia kokemusta, mutta hän osoitti jo siellä potentiaalinsa. Myös Kreikassa hän osoitti jälleen korkean tason, jolla hän on ajanut GR Yaris Rally2 -autolla.

- Kun haluamme tiimissä panostaa lahjakkaisiin nuoriin kuljettajiin tulevaisuutta varten, on tärkeää oppia lisää Samin kyvyistä, ensin eri sorateillä toisella puolella maailmaa Chilessä, ja sitten asfaltilla Keski-Euroopassa. Hän ajaa meidän neljättä autoa, joten hänellä ei ole paineita osallistua tiimin mestaruustaistoon. Tämä on meille tulevaisuuteen sijoittamista ja kokemuksen hankkimista, Toyotan tiimipäällikkö Jari-Matti Latvala jatkaa.

Pajari on luonnollisesti innoissaan unelmapestistä.

- On mahtavaa saada mahdollisuus ajaa GR Yaris Rally1 Hybridiä vielä kahdessa kisassa tällä kaudella. Tuntuu erittäin mukavalta, että tiimi luottaa minuun. Suomen MM-ralli oli minulle unelmien täyttymys, ja sen jälkeen halusin tietysti vain ajaa Rally1-autolla yhä enemmän. En olisi osannut odottaa, että tilaisuus tulisi uudestaan näin pian.

- Odotan todella innolla Chilen rallia, jossa on vähän jopa Suomen kaltaisia nopeita sorateitä. Keski-Eurooppa voi olla vieläkin vaativampi, kun otetaan huomioon, kuinka kosteaa ja mutaista se voi olla, kuten viime vuonna. Ensimmäinen kerta Rally1-autossa asfaltilla saattaa olla melkoinen haaste, mutta olen innoissani mahdollisuudesta kokea erilaisia olosuhteita ja kartuttaa kokemusta, Pajari painottaa.

Etelä-Amerikassa nautitaan nopeista sorateistä, kun Chilen MM-ralli ajetaan 26.-29. syyskuuta. Keski-Euroopassa kilpaillaan 17.-20. lokakuuta teknisillä asfalttiteillä Saksassa, Tshekissä ja Itävallassa.

Lähde: Tiedote. Kuva: TGR

Lue myös: Valtteri Bottakselle yksi haastaja lisää - todellinen yllätysnimi


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Neymar palaamassa Eurooppaan?

4.10.2024 17:31:22
uutiskuva
 

TPS-hankki mestaripelaajan

4.10.2024 17:10:08
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

F1-talli teki rajusti tappiota

4.10.2024 11:19:15
uutiskuva
 

Livetulokset